Merikarvian yrittäjyyskasvatusmalli koko maakuntaan

Yksi Merikarvian piristymisen merkeistä on Krookan ranta, joka on noussut uuteen kukoistukseen. Talvella siellä oli muun muassa aurattu luistelu- ja kelkkailurata.

27.4. 17:15

Viime aikoina Merikarvia on saanut tunnettuutta yrittäjäystävällisyydestään. Oikeastaan pitäisi sanoa, että Merikarvialla asioita katsotaan siitä näkökulmasta, että kunnan elinvoima ja sitä kautta kuntalaisten hyvinvointi lisääntyisi.

Kunta on valittu aikanaan Satakunnan yrittäjäaktiivisimmaksi kunnaksi ja yrittäjäyhdistys Suomen parhaaksi yrittäjäyhdistykseksi. Nämä ovat hienoja saavutuksia mutta eivät ole itseisarvo, vaan se että toimitaan joka päivä siten, että yrittämisen kynnys olisi matala.

Kunta tekee kaiken mahdollisen, että yrittäjille löytyisi toimitiloja, tontteja ja laajasti ottaen infraa. Tätä tosin kaikki muutkin tekevät. Merikarvialla tätä työtä tehdään kunnan ja yrittäjien yhteistyöryhmässä, yrittäjien aamukahveilla ja lukuisilla muilla tavoilla.

On todella tärkeätä, että paikalliset yrittäjät tukevat laajasti toisiaan. Ei ole häpeä kysyä apua tai tukea silloin, kun eteen tulee pulmia siinä, mitä nyt tekisi yrityksensä kanssa. Vertaistuki lieneekin ehkä se paras tuki, jota yrittäjä voi hektisessä elämässään saada. Silloinkin yhdistys tukee ja kannustaa, vaikka yritys jostain syystä kaatuisi. Aina on mahdollisuus uuteen.

Yrittäjämuotoinen asenne on viety läpi koko kunnan ajattelun päiväkodista lukioon saakka. Yläkoulun ja lukion painopisteinä ovat olleet yrittäjyys ja kansainvälisyys jo yli 20 vuotta.

Usein ne yhdistyvät. Kouluilla on jatkuvasti vireillä yrittäjyysmessuja ja kansainvälisiä hankkeita, joissa yrittäjyys on ollut mukana. Yrittäjäyhdistys ja paikalliset yrittäjät ovat näissä olleet innolla mukana.

Suuri huoli on koko maassa, että pienet lukiot kärsivät tulevassa toisen asteen uudistuksessa. Satakunnan Keskustan piiri katsoo, että tämä asia on hoidettava niin, että päinvastoin pienten lukioiden asemaa vahvistetaan.

Entistä tärkeämmäksi Merikarviallakin on tullut matkailu- ja etäyrittäminen. Samoin kuin koko Satakunnassa on matkailusta tullut keskeinen osa Merikarvian yrittäjäelämää. Se vaatii kovaa työtä ja myös sopivat puitteet, jotta tulos olisi hyvä.

Maaseutumainen luonto sekä meri ovat antaneet luontaiset edellytykset yrittämiselle ja tämän tyyppisten yritysten perustamiselle. Jonkun on vain nähtävä se mahdollisuus, joka luojan antamissa mahdollisuuksissa on elinkeinoelämälle.

Merikarvialaiset yrittäjät ovat tehneet matkailuvaltin sinänsä varsin pienestä Merikarvia-joesta. Kuka uskoisi, että se on yksi Suomen suosituimmista lohi- ja melontajoista. Krookan ranta on noussut uuteen kukoistukseen, maatilamatkailu Tuorilassa ja ratsuharrastus kukoistavat, Ouran saaristo elää kulta-aikaansa sekä muovin kierrättäminen on maan kärkipäässä.

Kaikkeen tähän on tietenkin saatu myös elinkeinojen kehittämisrahoitusta, jonka lisääminen ja turvaaminen pitää olla Keskustan Satakunnan piirin mukaan puolueen tärkeysjärjestyksessä kärkipäässä.

Näin myös pienet kunnat kehittyvät ja pysyvät elinvoimaisina.

Mitä tämä yrittäjyysbuumi sitten on Merikarvialla saanut aikaan?

Sinänsä varsin syrjäisen kunnan väkiluku kasvaa vuodesta toiseen, päiväkoti, varhaiskasvatus ja alakoulu pursuavat lapsia ja nuoria, ja työntekijät viedään käsistä. Kunnan verotulot kasvavat ja tase on vahva, palveluja kehitetään.

Ainoaksi ongelmaksi on tullut krooninen työvoimapula, mutta keskusta uskoo, että joku paikallinen yrittäjä varmasti täällä ratkaisee senkin.

Pasi Koski

puheenjohtaja

Satakunnan Keskustan piirikokouksen (23.4.) puolesta,

Keskustan Merikarvian kunnallisjärjestö

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut