9.-luokkalainen Juho Pere: Maanviljelijällä on luonto esimiehenä ja maa kollegana

Osataanko suomalaista puhdasta viljaa arvostaa enää tulevaisuudessa senkään vertaa kuin tällä hetkellä, kirjoittaja kysyy.

26.4. 17:30

Viljelijät ovat kautta historian varjelleet, hallinneet ja hyödyntäneet luonnon elinvoimaisuutta, ja yleensä myös kovan työn kautta tienanneet oman leipänsä. Maatalousmenetelmät ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa ja yhden miehen fyysistä työtaakkaa ovatkin tulleet keventämään muun muassa koneet ja automatiikka. Mutta mentiinpä mihin suuntaan vain, perusperiaate on sama kuin aina ennenkin: ei maataloudessa mennä viljelijän, vaan luonnon säännöillä.

Olen itse maatalon poika ja kiitollinen siitä, että olen päässyt seuraamaan maatalon arkea ja jo tällä iällä päässyt itse tekemään. Viljelijän pitää olla pitkäjänteinen, osaava ja tehokas, jotta kaikki työt tulevat ajallaan tehtyä. Maatalous on enemmän elämäntapa kuin ammatti; isänikään ei ole päivääkään ajattelematta tilan asioita – muun muassa mitä pitäisi tehdä tai on jäänyt tekemättä.

Samaten samassa pihapiirissä asuva isoisä on aina traktorimiehenä mukana. Isoisä on jo 75-vuotias ja täysillä mukana auttamassa tilan töissä. Osa hänen ikäisistään on jo rollaattorin varassa toteilemassa, että “kyllä kaikki oli ennen paremmin”. Mutta tämä teräsvaari on tarpeen tullen tekemässä pitkää päivää traktorin hytissä ja parantamassa maailmaa minun kanssani. Siinä on mielestäni korkean hatunnoston arvoinen suoritus.

Olin yhdeksännen luokan TET-harhoittelussa isoenon luona töissä hänen tiluksillaan. Hänkin on jo 70-vuotias. Koen, ettei hänellä ainakaan tylsää ollut, kun majailin viikon verran siellä hänen nurkissaan. Rupateltiin paljon, kahdeksan tuntia tehtiin töitä ja ehtoisin käytiin harrastamassa kotiseutumatkailua tai katseltiin vanhoja valokuvia. Isoeno selosti, mitä niissä tapahtuu ja keitä niissä on. Kuvissa tehtiin samoja töitä samalla paikalla, jossa olimme samana päivänä itsekin työskennelleet. Menneiden sukupolvien perintö on säilynyt hänen tiluksillaan.

Näkee, että maatalous ei ole pelkästään ammatti, johon kouluttaudutaan. Se on elämäntapa, johon kasvetaan ja johon pitää olla kutsumus. Ei sitä työn määrää muuten jaksaisi.

Isoenolta opin sanonnan “viisas ei anna kiireelle valtaa ja kiireen ahdistama ei voi olla viisas”. Ja niillä eväillä siellä myös toimittiin. Mutta kun jotain piti tehdä, se tehtiin ripeästi, esimerkiksi puintipäivät, jotka myös määräsi luonto.

Sitä periaatetta yritän itsekin noudattaa. Jokaisella viljelijällä on omat toimintatapansa, ja on mahdotonta löytää kaksi täsmälleen samanlaista viljelijää.

Viime aikoina olen pähkäillyt, miten maailma muuttuu. Olen tällainen vanha sielu ja vieroksun kaikkea uutta, mutta kai se on uskottava, ettei 1980-luvulle ole enää matkalippua.

Mietin lähinnä, miten markkinat muuttuvat, osataanko suomalaista puhdasta viljaa arvostaa enää tulevaisuudessa senkään vertaa kuin tällä hetkellä ja mitä polttoaineen hinnoille tapahtuu. Työkoneet ja polttoaine ovat nimittäin lähtökohdat nykypäivän maataloudessa, ja mikäli samanlainen toiminta jatkuu, viljelijälle ei jää senkään vertaa käteen kuin tällä hetkellä.

Tuoreen maatalouden tukipaketin ideana oli tukea maanviljelijoitä muutamasta syystä. Ensinnäkin, etteivät tilat menisi konkurssiin. Toiseksi, jotta Suomen huoltovarmuus taattaisiin näinä epävakaina aikoina. Kolmanneksi, jotta viljelijöillä olisi varaa koko ajan kallistuviin siemeniin, polttoaineeseen ja lannoitteisiin.

Mutta mitä olen nettiä lukenut, tämänkin mahtavaan asiaan tarkoitetun tukipaketin kolmannes menee ilmastotekoihin. Eivät kai päättäjät tosissaan luule, että traktorit tai rekat kulkevat oikeasti jollakin keijupölyllä?

Lainaten Irwin Goodmanin sanoja: “On aivan turhaa enää tehdä töitä, verot vievät koko palkan kuitenkin. Saan viettää monta unetonta yötä, herrat teki elämästä helvetin.”

Jo pelkästään ajatellessani tuota otsikkoa “luonto esimiehenä ja maa kollegana” voin tuntea ja nähdä sieluni silmin, kuinka siitä huokuu sellainen ihmistäkin suurempi voima. Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka arvokkaiden asioiden äärellä ollaan, kun pelikentällä säännöt sanelee luonto ja työkollegana on maa, jonka kanssa pitää vetää yhtä köyttä myötä- ja vastamäessä.

Juho Pere

Nakkilan yhteiskoulun 9.-luokkalainen

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut