Johtamismalli ei itsessään takaa mitään

Kirjoittaja perustelee, miksi pormestarimalli ei välttämättä ole paras mahdollinen esimerkiksi Poriin. Kuvassa on talvisessa valotapahtumassa kuvattu Porin kaupungintalo.

22.4. 19:42

Kaupunginjohtajamallissa poliitikoilla on valtaa ja mahdollisuuksia viedä hankkeita eteenpäin tai vaihtoehtoisesti kaataa niitä. Isot pormestarikaupungit, joiden suurhankkeista saamme välillä kuulla, ovat kasvukeskuksia, joiden investointien toteutumista ei voida perustella johtamismallilla. Usein myös valtion mittava osallistuminen niihin auttaa.

Määräaikaisen kaupunginjohtajan haussa kiinnitetään huomiota erilaisiin pätevyyskriteereihin kuten koulutukseen, johtamiskokemukseen ja niin edelleen. Käytännössä haetaan pätevöitynyttä ammattijohtajaa, ja hakuvaiheessa etenevät lähetetään henkilöarviointeihin. Määräaikaisuus tehtävässä tarkoittaa, että johtajan henkilöön voidaan ottaa tietyin välein kantaa.

Pormestarimallissa pormestarin käytännössä valitsisi suurin puolue valtuutettujensa joukosta. Tämä myös helposti johtaa siihen, että kunnallisvaaleissa huomio keskittyy puolueiden pormestariehdokkaiden väliseen kamppailuun, mikä saattaa vähentää muiden kuin varteenotettavien pormestaripuolueiden menestymisen mahdollisuuksia.

Kokemusten perusteella pormestarimalli keskittää valtaa pormestareille. Käänteisesti tämä tarkoittaa pormestarikoalition ulkopuolisille vallan vähenemistä. Mallin yhtenä heikkoutena on tuotu myös esiin päätöksenteon pitkäjänteisyyden väheneminen.

Pormestarimalli on myös kallis. Käytännössä Porissa se tarkoittaisi, että kaupunginjohtajan sijalle tulisi kaupunginhallituksen esittelijänä toimiva kansliapäällikkö tai vastaava viranhaltija, jonka palkkaus vastaisi suunnilleen nykyistä kaupunginjohtajan palkkausta. Pormestarille maksettaisiin vähän enemmän, ja todennäköisesti kolmelle apulaispormestarille ehkä noin 5 000–7 000 euron kuukausipalkkaa kullekin.

Päätoimisena kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiville maksetaan huomattavasti pienempiä summia. Kärjistetysti pormestarimallissa siis syntyisi luontevasti uusia poliittisia ”hillotolppia”.

Seuratessa aluehallinnon palkka- ja palkkiokeskustelua voi tietenkin juolahtaa mieleen, että voidaanko tämän kokoisen kaupungin monitahoista ja laaja-alaista poliittista johtamista arvostaa rahallisesti huomattavan paljon vähemmän.

Johtamismalli luo puitteet ja rakenteet, mutta jos johtamisessa on henkilöihin tai poliittisten ryhmien työskentelyyn liittyviä ongelmia, niitä se ei sinänsä ratkaise. Sekä kaupunginjohtaja että pormestarimallissa poliittiset toimielimet tekevät päätöksiä kollektiivina. Isot investoinnit käytännössä hyväksytään lopullisesti valtuustossa määräenemmistöpäätöksin, johtamismallista riippumatta.

Arto Nurmi

kaupunginhallituksen 2. vpj, valtuutettu (ps.)

aluevaltuuston varajäsen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut