Jäitä hattuun rakentamisessa

Kirjoittajan mukaan moni asia on muuttunut Venäjän hyökättyä Ukrainaan. ”Rakennustarvikkeiden saatavuudesta ja niiden hinnanmuodostuksesta ei ole kenelläkään tarkkaa tietoa, joten yhteisen edun vuoksi ei syytä aloittaa uusia rakennusprojekteja.” Kuvassa luonnos Porin uudesta palloiluhallista.

20.4. 19:44

Porin kaupungin johto on valtuutettujen suosiollisella avustuksella tehnyt suuria suunnitelmia muokata omistamaansa kiinteistökantaa uuteen uskoon.

On toki hyvä, että katse on kaukana, mutta on huomioitava myös rakennuttamiseen vaikuttavat ympäristöasiat. Porissa on kiinteistöjen kunnossapitoon kiinnitetty kovin vähän huomiota, ja siksi rempallaan oleville rakennuksille on tehty monenmoisia korjaus-, muutos- ja jopa purkusuunnitelmia.

Edellisten lisäksi on katsottu tarpeelliseksi rakentaa jättimäinen koulurakennus ja vielä suurempaan tarpeeseen palloiluhalli, josta me kaikki veronmaksajat saatamme kaupungin johdon kanssa olla eri mieltä.

Virkamies- ja poliittinen johto ajaa edellä mainittuja asioita muun muassa palloiluhallin suhteen kuin mitään ei olisi maailmassa tapahtunut.

Herätys! Venäjän hyökättyä Ukrainaan on monikin asia muuttunut. Rakennustarvikkeiden saatavuudesta ja niiden hinnanmuodostuksesta ei ole kenelläkään tarkkaa tietoa, joten yhteisen edun vuoksi ei syytä aloittaa uusia rakennusprojekteja ennen kuin ollaan varmalla pohjalla materiaalien saatavuudesta ja kustannusten noususta.

Kyllä me, porilaiset veronmaksajat, jaksamme vielä odottaa, mihin suuntaan tuleva kyläpäällikkö asioita alkaa viemään.

Vanhan suunta on jo selvillä, valitettavasti.

Pasi Järvinen

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut