Päivät täyttyvät lintujen laulusta

15.4. 18:15

Kevät on täällä, ja sen mukana uusi huhtikuinen tuoksu- ja äänimaisema. Päivät täyttyvät lintujen laulusta, vihreistä versoista ja aina vain kasvavasta valon määrästä.

Tällä hetkellä meidän kaikkien ajatukset ovat varmasti Ukrainassa, ja jaamme huolen miten ukrainalaiset parhaillaan selviävät. Koska arjessa toivoa on pakko pitää yllä, on muistettava, että tämän kaiken kamaluuden keskellä voimansa on kuitenkin myös näyttänyt hyvyys toisista välittämisen ja avunannon muodossa. Se on lohduttavaa. Auttamisen tapoja on monia, ja jokainen voi pohtia mitä itsellä on annettavaa toisten hyväksi. Onko se rahaa, aikaa tai osaamista, kaikki on merkityksellistä.

On myös mukava nähdä, miten kaupungeissa alkaa pandemian sulkuaikojen jälkeen päivä päivältä tapahtua enemmän. Se, että voimme kokoontua ja nähdä toisiamme saa tällaisessa maailmantilanteessa ihan uuden merkityksen ja arvon. Kaikkien viime vuotisten ja nykyisten hetkien vuoksi tarvitaan juuri kohtaamisia ja keskustelua, jotka tuottavat positiivista energiaa.

Hyvään elämään kuuluu läsnäolo ja jaetut hetket muiden kanssa. Ne "muut" voivat olla lemmikkieläin, naapuri, lähikaupan henkilökunta, luontopolun kylttiä samaan aikaan tutkiva ulkoilija, harrastuskaveri, kuka vain arjessa vastaantuleva.

Heräävä kevät ja kaupunki kutsuvat nyt ulos. Yritetään yhdessä pitää iloa ja toivoa yllä, ja arvostetaan tavallista arkea kävelylenkkeineen, pienin ja isoin kohtaamisin. Se, että voi kuulla lintujen laulun, nähdä pajunkissojen puhkeamisen ja haistaa kostean metsän, ei ole isossa kuvassa itsestäänselvyys.

Toivotan kaikille aktiivista ja hyvää arkea.

Ismo Läntinen

kaupunginvaltuutettu (ps.)

Porin kaupunginhallituksen jäsen

Valtion liikuntaneuvoston jäsen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut