Tasapainottelu äksyilevän naapurin kanssa on pieni hinta sotaan verrattuna

”En halua enää kuulla, kuinka suomalaisten kirkkojen kupeilla taas ammutaan nuorille sankareille kolme kunnialaukausta”, kirjoittaja toteaa. Kuva on Kalevankankaan hautausmaan sankarihaudoista Tampereelta.

11.4. 19:00

Olin yhdeksänvuotias porilainen poika, kun Stalin vuonna 1939 lähetti puna-armeijan kohti Helsinkiä.

Asuin lähellä Porin kirkkoa. Jouduin kuuntelemaan seuraavan viiden vuoden aikana, kun yli 500 nuorelle sankarivainajalle ammuttiin siunauksen päätteeksi kolme kunnialaukausta.

Opin lapsena pelkäämään sotaa.

Venäjän presidentti Putin on aloittanut sodan Ukrainaa vastaan. Se tuntuu järjettömältä länsimaiseen sivistykseen kuuluvissa maissa. Kremlin näkökulmasta sodalla on mielensä. Isovenäläinen nationalismi hakee oikeutta vuosisatojen takaa.

Kreikkalainen sivistys kulkeutui Bysantin eli Konstantinopolin ja Krimin kautta idän aroille. Noin yli tuhat vuotta sitten syntyi jättiläismäinen Mustaltamereltä Itämerelle ulottuva Kiovan suuriruhtinaskunta, jossa uskonto oli ortodoksinen.

Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä ovat monien mutkien kautta suuriruhtinaskunnan jälkeläisiä. Venäjä on ottanut muut tarkasteluun ja vaati niitä yhteyteensä. Lisäksi Venäjällä on kaupallisia, sotilaallisia ja sosiaalisia syitä korostaa näiden maiden yhtenäisyyttä.

Suomi puolestaan on saanut sivistyksensä Roomasta Ruotsin ja Saksan välityksellä. Suomi on länsimaa, jolla on yhteys isovenäläisyyteen vain itärajan kautta.

Suomella ei ole nykyisin mitään sellaista, joka olisi sodan syy. Etelästä katsottuna Suomi on osa kylmää Pohjolaa, joka kuuluu metsävyöhykkeeseen. Venäläiset eivät pelkää Suomea suomalaisten itsensä vuoksi.

Joku voi sanoa, että Stalin tunki tänne väkisin vuonna 1939. Pitää paikkansa. Mutta Stalin itse sanoi, että sota oli rajasota. Venäläiset panivat Tarton rauhan rajan heille edulliseen asentoon. Stalin jätti sotapolitiikan sivuun vuonna 1944 ja alkoi hallinnoida Suomea poliittisilla ja kaupallisilla teoilla.

Mutta on venäläisillä yksi syy pelätä suomalaisia: jos suomalaiset antavat alueensa jonkun vihollisen käyttöön. Saksan Itämeren divisioonan tulo Suomeen Hangon kautta 1918 ja kauttakuljetussopimus vuonna 1940 olivat tästä näytteinä. Venäjällä Pietarin kaupunki ja Muurmannin radan ympäristö joutuivat hankaluuksiin.

Tänä päivänä puhutaan suurella äänellä siitä, että Suomen tulee turvallisuutensa lisäämiseksi liittyä Natoon. Järjestö on puolustusliitto, joka teki hyvää työtä kylmän sodan aikana.

Viimeisen 30 vuoden aikana neljätoista Euroopan itäosien valtiota on liittynyt järjestöön. Parhaillaan puhutaan Ukrainan, Ruotsin ja Suomen liittymisestä Natoon. Nato on edennyt kiitettävästi kohti Venäjä ydinalueita. Tietenkin Kremlissä Natoa pidetään uhkana Venäjän suurvaltahaaveille.

Venäjä on moneen kertaan ilmoittanut, että se tulee tekemään kaupallisia, poliittisia ja sotilaallisia toimia, jos Suomi liittyy järjestöön.

Venäjä ei pysty kaupallisiin keinoihin. Politiikassa se ei pysty senkään vertaa. Mutta sotilaallisista voimaa Venäjällä on riittävästi. Venäjä ei salli sitä, että Suomen kautta häirittäisiin rauhallista eloa Pietarissa ja Muurmannin radalla.

Venäjä ainoa keino olisi käyttää sotilaallista voimaansa, ja Suomen olisi yksin se torjuttava. Naton jäsenmaat tekisivät parlamenteissaan päätöksiä, minkälaista apua ne Suomelle antaisivat. Pahimmillaan se voisi olla mentaalista apua.

Minun valintani on se, että valitaan nykyinen linja. Otetaan vastaan suuruuden aikaansa muistelevien venäläisten tölväykset. Se on osa suomalaista poliittista kulttuuria. Se on suomalaisten kohtalo.

Tasapainottelu äksyilevän naapurin kanssa on pieni hinta sotaan verrattuna. Sotaa ei tule Suomen omalle maaperälle päästää.

En halua enää kuulla, kuinka suomalaisten kirkkojen kupeilla taas ammutaan nuorille sankareille kolme kunnialaukausta.

Juhani Saarinen

eläkeläinen

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut