Kuntien rooli ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemisessä ja niihin sopeutumisessa kaipaa selkiyttämistä

Kasvisruoan tarjoaminen on yksi konkreettinen teko, jolla kunnat voivat vaikuttaa ilmastonmuutosta hillitsevästi.

8.4. 20:00

Tuorein IPCC:n raportti ilmaston lämpenemisestä oli jälleen kylmäävää luettavaa ja alleviivaa sitä, miten jokaisen yksilöstä globaaleihin toimijoihin on kiireellisesti otettava vahva rooli kehityksen kääntämisessä.

Kunnilla on valta tehdä päätöksiä, joilla on suora vaikutus paitsi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, myös siihen sopeutumiseen ja varautumiseen. Esimerkiksi linjaukset liikenteen ja rakentamisen suhteen ovat tällaisia, kuten myös päätökset siitä, mistä ja millaisia tuotteita ja palveluita hankitaan.

Puhututtavimpia esimerkkejä tällaisesta ovat olleet vaikkapa Helsingin kaupungin tilaisuuksien tarjoilujen muuttaminen lihattomiksi sekä monissa kunnissa järjestettävät koulujen kasvisruokapäivät.

Kuntien rooli ilmastonmuutoksessa on merkittävä. Globaalisti vaikuttavia päätöksiä tehdään hyvinkin lokaalisti. Tämä ei tunnu kuitenkaan olevan suomalaisille täysin selvää.

Teetimme markkinatutkimusyritys Kantarilla kyselytutkimuksen, johon osallistui 1 001 suomalaista tammikuussa. Suomalaisten mielestä niin yrityksillä, valtiolla, kunnilla kuin kuluttajilla itselläänkin on vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisessä Suomessa.

Suurimman vastuun vastaajien mielestä kantavat yritykset: Yli puolet, 57 prosenttia, ilmastonmuutokseen uskovista kokee yrityksillä olevan suuri vastuu ilmastonmuutoksen hillitsemisessä Suomessa. Sen sijaan kuntien vastuuta pitää suurena vain hieman yli kolmasosa, 37 prosenttia, ilmastonmuutokseen uskovista. Näin siis siitä huolimatta, että kunnat tekevät jatkuvasti päätöksiä, joilla on merkitystä ilmaston kannalta.

Vain 41 prosenttia niistä, joiden mielestä kunnilla on vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, kokee kuntien tekevän tarpeeksi toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi Suomessa. Sen sijaan 42 prosenttia samasta joukosta pitää kuntien toimia liian vähäisinä.

Kunnissa kannattaa satsata nyt kolmeen asiaan.

Ensinnäkin paikallisissa ilmasto-ohjelmissa kannattaa kiinnittää huomio siihen, mitä ovat ne toimenpiteet, joilla on kaikkein eniten vaikutuksia kuntien omassa toiminnassa – ja mitä ovat ne asiat, joissa kunta voi toimia esimerkkinä, mahdollistajana, kannustajana, provokaattorina ja verkostojen fasilitaattorina aktivoiden kuntalaisia, yrityksiä ja järjestöjä mukaan työhön.

Toiseksi näiden ohjelmien ja niiden myötä tehtyjen toimenpiteiden viestintään kannattaa satsata.

Kolmanneksi ilmastojohtamiseen kannattaa nyt satsata, eli pitää huolta siitä, että ilmastotoimien johtaminen ei tapahdu siiloissa, vaan että työtä tehdään systemaattisesti läpi hallinnonalojen. Vain näin saadaan aikaiseksi todellista vaikuttavuutta.

Kimmo Haapasalo

johtaja, johtaminen ja talous

FCG Finnish Consulting Group

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut