Ahneus ja aseet hyvinvoinnin tuhoajina

13.3. 19:30

Olen usein mietiskellyt, miten ihmisen ahneus sekoittaa ihmisen pään. Jokainen kansakunta rakentaa omaa yhteiskuntaansa omilla päätöksillään, jotta sen asukkailla olisi mahdollisimman hyvä elää ja olla.

Samanaikaisesti kuitenkin sama yhteiskunta saattaa suunnitella ja rakentaa sellaista teollisuutta, jonka tehtävä on tuhota ja hävittää, mitä joku toinen kansakunta on rakentanut ja toteuttanut oman yhteiskuntansa asukkaille.

Maailmassa on todella suuri ja ilman inhimillisyyttä oleva teollisuudenala, aseteollisuus. Sen tärkein tehtävä on suunnitella tehokkaampia ja tuhovoimaisempia aseita, jolla tuhotaan ihmisten suunnittelemaa ja rakentamaa ihmisten hyvinvointia. Taloudellisesti hyödyllisempi on se ase, joka tuhoaa toisten ihmisten rakentamisen ja ihmiselämän, ja sitä kautta tuottaa taloudellista hyötyä aseteollisuuden omistajalle.

Tuntuu mielettömältä, että on aseteollisuutta, joka on ahneuden hallinnassa. Ahneet voivat tuhota viattomien tekemän maailman, ja pönkittää omaa ahneuttaan. Ei voi kun ihmetellä, että kun aseteollisuuden voimin on tuhottu, niin keräysvaroin joudutaan auttamaan näitä viattomia kärsineitä ihmisiä.

Minkä ihminen rakentaa, niin ihminen itse tuhoaa.

Pertti Pokki

Laitila

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut