”Kovan vatsan helpotus: aamulla ensimmäiseksi lasillinen vettä ja siihen teelusikallinen psyllium-siemenkuoria ja vielä lasi vettä”

Kirjoittaja antaa hyväksi havaitsemansa vinkin, mikä auttaa vatsan toimintaa. Prosessi alkaa ja päättyy lasilliseen vettä.

13.3. 18:30

Onpas hyvä aika miettiä palkkaa ja uhata lakoilla.

Kiitos Ville Tuovinen puhuttelevasta tekstistäsi (SK 8.3.). On totta, että seurat tekevät arvokasta työtä ja jokainen niistä on tärkeä liikuttaja ja kasvattaja. Ehdotus siitä, että Porin kaupunki ei perisi enää seurojen junnuilta tila- ja käyttömaksuja olisi enemmän kuin hienoa Porin kaupungilta. Tosin, tässäkin Ässät säätää. Jos yksityinen henkilö vuokraa tunnin jääaikaa harjoitushallilta on tunti reilut kolme kymppiä. Mutta miten se meneekään Ässillä? Junnujoukkueet maksavat reippaasti enemmän, koska Ässät lisää oman kustannuksensa tähän väliin.

Ihmettelen kansanedustajia, jotka eivät pysty päättämään mitä mieltä ovat Nato-kysymyksestä. Vastauksena kysymykseen saadaan vain pitkiä selittelyjä ja kommentteja, että nyt pitää miettiä rauhassa, pitää pää kylmänä ja niin edelleen. Aikaa asian miettimiseksi on ollut riittävästi. Kutsuisin tällaista toimintaa kansanedustajan taholta selkärangattomaksi.

Mediassa ei julkaista Nato-vastaisia mielipiteitä. Sitä kutsutaan propagandaksi. Kaikkien on haluttava "rauhaa rakastavat jenkit” tänne. Biden sanoo Zelenskyille, että koko maailma seisoo teidän tukena – kannustaa sotimaan, kun itse ovat turvassa. Kuitenkin sota jatkuu.

Rohkea ulostulo nuorelta jääpalloilijalta Tuomas Antikaiselta (SK 11.3.). Rasismia on saatu jo aika hyvin kitkettyä urheilukentiltä. Olisiko seuraavaksi aika ruveta siivoamaan joukkuelajeissa ”psykologista sodankäyntiä”. Aina sitä on tehty ja tehdään vastakin, mutta henkilökohtaisuuksiin menevät törkeydet eivät kuulu 2020-luvulle, edes urheilukentillä.

Ei ihmisten tarvitse opetella ruokien ulkomaisia nimiä. Meillä suomenkieliset käytössä.

Valtiopäiväneuvoksen mielestä maailman korruptoituneimman maan, sijaissynnyttäjien ja vähättelemiensä marjanpoimijoiden vuoksi ukrainalaiset eivät ansaitse elää. Täytyy sanoa, että tuon jutun ja fb-kannanottojensa lukemisen jälkeen toivoisin, etten olisi lukenut. Valtava katkeruus paistaa läpi. Sivistykseen kuuluu muutakin kuin iänikuinen kielitaidolla briljeeraaminen.

Kai tulevana kesänä mukilat jo palaavat? Muksuille kivaa toimintaa leikkikentillä ja kesätöitä opiskelijoille. Raumalla näytti leikkikenttäohjaajien paikat olevan jo haussa. Porissa ei.

No nyt menee tosi lujaa hyvinvointialueella, kun väliaikaiselle johtajalle maksetaan 15 000 euroa/kk ja tulevalle hallituksen päätoimiselle puheenjohtajalle varmaan saman verran. Taitaa mennä alueen koko potti byrokratian pyörittämiseen, niin ei tarvitse vaivata ajatuksia itse pääasian toteuttamisesta eli kansalaisten avun turvaamisesta.

Nyt kun me kaikki haluamme tukea Ukrainan kansaa, niin toivottavasti muistetaan arvostaa heitä ja maksaa heille ihmisarvoista palkkaa, kun tulevat tänne töihin.

Kovan vatsan helpotus: aamulla ensimmäiseksi lasillinen vettä ja siihen teelusikallinen psyllium-siemenkuoria ja vielä lasi vettä. Otin tuon ennen päiväsaikaan, eikä ollut vaikutusta.

YHDISTETÄÄN liikuntahallihanke ja väestösuoja. Mistä kiinteää kalliota löytyy, mielellään Isostamäestä. Yhdistyy kalliohallin yläpuolisen luonnon säilyminen, ja jos tarpeen, Satasairaalan evakuointi, liikuntahalli ja väestösuoja.

Vieläkö Suomi maksaa itänaapuriin lähialuetukea? Jos, niin miksi?

Miksi Porin apteekeista ei saa joditabletteja? Vastaus on kysyttäessä: ehkä viikolla 10 tulossa pieni erä, tai ensi viikolla. Kyllä täällä ydinvoimalan kupeessa niitä pitäisi saada ostaa. Nyt kun Venäjä on katkaissut ydinvoimalan sähköverkosta Ukrainassa, radioaktiiviset laskeumat ovat vaarana täälläkin.

Miettikää kahteen kertaan kannattaako myydä venäläisille taloja tai erityisesti maata, varsinkaan strategisesti tärkeiltä paikoilta.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut