Pallottelua palloiluhallilla – urheilukeskuksen kehittämisessä palloiluhalli ei ole päätepiste, vaan lähtölaukaus

Porin palloiluhallin luonnoskuva.

27.2. 19:02

Porin kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.11.2021 palloiluhalliin varatut määrärahat hankesuunnitelmaan perustuen esityksen mukaisesti. Hankkeesta on sen jälkeen kirjoitettu Satakunnan Kansassa hyvin usein ja vahvasti kyseenalaistaen niin toimittajien teksteissä kuin mielipidekirjoituksissakin.

Kriittinen tarkastelu on olennainen osa demokratiaa – ja niin on toisaalta myös päättäjien rohkeus seistä perusteltujen päätösten takana julkisesta paineesta huolimatta.

Kannanotoissa on noussut esiin näkökohtia, joihin on tarpeellista ottaa kantaa. Palloiluhalli ei ole tullut päätöksentekoon ”kuin taikurin hihasta” (vrt. SK 6.2.), vaan pitkän ja monivaiheisen valmistelun jälkeen.

Liikuntatilojen tarvetta on selvitetty monipuolisesti eri lajien näkökulmasta sekä urheilutalon peruskorjauksen että palloiluhallin suunnittelun yhteydessä.

Palloiluhallin hankesuunnitelmastakin on ollut käsittelyssä useita eri versioita, muun muassa yli 30 miljoonan euron hanke, joka todettiin liian kalliiksi, sekä noin 15 miljoonan euron yhden täysimittaisen kentän halli. Se hylättiin siksi, että se ei olisi parantanut sisäpalloiluun tarkoitettujen tilojen tarjontaa käytännössä lainkaan.

Palloiluhallin osalta valtuustoryhmällemme olennaisimpia ovat toiminnalliset seikat, se, että voimme aidosti parantaa sisäpalloilulajien olosuhteita tässä kaupungissa. Jotta tämä toteutuisi, kolme täysimittaista kenttää ja riittävä määrä pukuhuoneita ovat tarpeen.

Mahdollisuus kohtuullisen suureen määrään katsomopaikkoja, jota monesti on ihmetelty, syntyy kolmen kentän oheistuotteena. Kun isossa ottelutapahtumassa pelikäytössä on vain kilpailuareena, teleskooppikatsomot levitetään muulloin harjoituskäytössä olevalle lattiapinta-alalle.

Käytävät ja aulatilatkin on helppo saada kuulostamaan tarpeettomilta (SK 6.2.), mutta niitä hyödynnetään lämmittely- ja oheisharjoittelutiloina. Lisäksi ne mahdollistavat väliaikaisten myyntipisteiden ja aitioiden rakentamisen eri puolille hallia. Ei sovi unohtaa sitäkään, että jo pelkästään turvallisen poistumistien takaaminen kaikista katsomonosista asettaa käytävätiloille melkoisia vaatimuksia.

Hallin ulkosivujen materiaaleja kannattaa ilman muuta pohtia myös huoltokustannusten näkökulmasta, ja rakentamisessa on etsittävä kustannustehokkaita ratkaisuja. Edustavuudellakin on silti merkitystä, rakennetaanhan halli vuosikymmeniksi keskeiselle paikalle.

Urheilukeskuksen kehittämisestä on myös olemassa selvä kokonaisnäkemys. (vrt. SK 21.2.) Isomäen alueen yleissuunnitelma, jota laadittaessa osallistettiin porilaisia laajasti, hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa maaliskuussa 2020 sillä evästyksellä, että urheilukeskuksesta varataan alue myös uudelle stadionille.

Suunnitelma on hieno! Toivottavasti sitä päästään toteuttamaan tulevina vuosina.

Urheilukeskuksen pitkäjänteisessä kehittämisessä palloiluhalli ei ole päätepiste, vaan pikemminkin lähtölaukaus.

Jyrki Levonen

Porin sd-valtuustoryhmän puheenjohtaja

Arja Laulainen

Sinikka Alenius

Tuomas Koivisto

kaupunginhallituksen jäseniä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut