Vihreä varjo kevään ilmastossa, kansalaisten ostovoima on heikentynyt kohtuuttomasti

Muun muassa korkea polttoaineen hinta huolestuttaa kirjoittajaa.

19.2. 18:15

Kuluva talvi on näyttänyt, että näillä leveysasteilla saadaan nauttia lumesta ja kunnon pakkasista. Kuten vanhan kansan sananlasku kuuluu ”vuodet eivät ole veljiä keskenään” ja hyvä niin.

”Vanhan ajan” talvi on taas sitten tuonut osaltaan epätoivottavia haittavaikutuksia kohonneiden elinkustannusten myötä. Onneksi vielä kuitenkin puilla saa asuinrakennuksissa tulisijoja lämmittää. Tulevaisuudessa varmaan tästäkin joudutaan jonkinlainen vero maksamaan tai vähintäänkin asennuttamaan jonkinlainen suodatusjärjestelmä piipun nokkaan.

Vihervasemmisto-hallituksen ideologian vaikutukset olemme nyt jokainen saaneet tuntea omissa lompakoissamme. Elinkustannukset ovat karanneet käsistä ja tuleva kevät ei ainakaan helpommalta näytä.

Vihreiden ministerin Emma Karin ulostulossa on käynyt ilmi, että hallituksen kaavaileman polttoaineen jakeluvelvoitteen noston myötä polttoaineiden hinta tulee kohoamaan entisestään. Tätä kautta myös kaikkiin kuljetuskustannuksiin elintarvikkeista lähtien. Tähän yhdistettynä inflaation nousu, joka eritoten maaseudulla on kohonnut, jo miltei 5 prosentin luokkaa.

Herää kysymys, mitä maanviljelijöillä tulevana kasvukautena on järkeä enää viljellä? Lannoitteiden hinnat ovat tuplaantuneet, kuljetuskustannukset ovat kohoamassa pilviin ja energian hinta on sietämättömällä tasolla.

Paljonko jousi voi joustaa, jos se on suorana jo?

Perussuomalaiset jättivät hallitukselle välikysymyksen polttoaineiden ja energian hinnasta keskiviikkona 9.2., johon kristillisdemokraatit sekä Liike Nyt lähtivät mukaan penäämään hallitukselta ratkaisuja polttoaineiden ja energian hintojen alentamiseksi.

Kansalaisten ostovoima on heikentynyt kohtuuttomasti nykyhallituksen politiikalla, ja toimia on tehtävä kansalaisten ostovoiman ja arjen turvaamiseksi. Toivottavasti hallitus ottaa asian vakavuuden huomioon, hätähuutoja on jo ollut havaittavissa.

Kyllä kansa tietää.

Niko Viinamäki

Porin kaupunginvaltuutettu (ps.)

Satakunnan aluevaltuutettu

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut