Muistoista ajatuksiksi, ajatuksista teoiksi - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Muistoista ajatuksiksi, ajatuksista teoiksi

On perusteltua, että meillä on kotikunnissamme toimivat lähipalvelut, oli sitten kyseessä sote-keskus tai palo- ja pelastustoimi. Kirjoittaja kuvailee, kuinka muistaa juosseensa hakemaan sammutinta ja samalla soittaneensa hälytystä hätäkeskukseen. Joskus on myös tullut selvittyä toisista tilanteista puhumalla, kirjoittaja toteaa.

14.1. 21:32

Oli heinäkuu 2017. Palokuntanuorten Pisara-leiri oli juuri alkanut Kokemäellä Sataedun alueella kooten yhteen yli tuhat nuorta muun muassa suorittamaan eritasoisia pelastustaitokursseja. Hätäkeskusten nykyistä, yhteistä Erica-tietojärjestelmää vasta suunniteltiin.

Oli helteinen päivä, heinänteon aika. Olin pöyhimässä traktorilla kuivia heiniä pellolla, kun jostain tuli käryn haju ja seuraavassa vaiheessa lieskat nuolivat traktorin kylkeä. Juoksin hakemaan sammutinta ja samaan aikaan soitin hälytystä hätäkeskukselle. Heidän sen hetkisen käytössä olevan karttaohjelmansa mukaan lähin VPK oli Riste.

Perusteellisen vakuuttelun jälkeen sain kuin sainkin päivystäjän uskomaan, että tietä pitkin Kauvatsalta on lyhyempi matka Kuturinkulmalle. Samalla sain palon sammutettua ja päivystävän palomestarin soittaessa vaara oli ohi.

Kauvatsan VPK kävi vielä varmistamassa tilanteen ja VPK:n päällikkö katseli ympärilleen, kuivaa heinäpeltoa ja sitä ympäröivää metsää.

”Tiesitkö, miten tässä olisi voinut käydä?"

Seuraavana päivänä mennessäni Pisara-leirille oli tieto tapahtuneesta sielläkin. Eräskin palopäällikkö isosta kaupungista totesi, että heille on käynyt vastaavia tapauksia: hälytystä ei ole saanut lähin asema kilometrin päästä, vaan kolmen kilometrin päässä palopaikasta oleva.

Täällä meillä välimatkat ovat eri luokkaa. Tarvitsemme jokaisen paloasemamme ja ensivasteemme. On perusteltua, että meillä on kotikunnissamme toimivat lähipalvelut, oli sitten kyseessä sote-keskus tai palo- ja pelastustoimi.

Hoitoalalla olen kokenut, miltä tuntuu pitää itseään hengissä puhumalla, kädet tiukasti puristettuna kurkun ympärille, mustelmat muistona tapahtuneesta seuraavina päivinä.

Yhdessä omaisen kanssa, toinen toistamme halaten, olen kohdannut ja laittanut ensimmäisen vainajan hoitajana.

Olen nähnyt vuosien varrella, miten pelkkien kustannusten tuijottaminen on muuttanut ikäihmisten hoivaa ja hoitoalaa yleensäkin – hoitajien alanvaihdot kertovat uupumuksesta, jota korona on vielä pahentanut. Kaikkea ei pitäisi mitata vain rahassa.

Olen tehnyt työtä lasten saattohoitajana – henkisesti äärimmäisen raskasta ja samalla palkitsevaa, päivääkään en vaihtaisi pois.

Nyt olen muun muassa oman lapseni omaishoitaja, Leijonaemo. Kokemustoimijuus- sekä kehittäjä- ja vaikuttajakoulutus ovat avanneet uusia ovia, kohdata, kuunnella ja kouluttaa, omia kokemuksia hyödyntäen.

Erityisryhmien hoitoketjujen pirstaleisuus huolestuttaa suuresti; ennaltaehkäisevän työn ja oikea-aikaisen tuen merkitystä ei täysin tajuta. Tänään säästetty satanen kostautuu tulevaisuuden kustannuksina, kun nuorten psyykkiset ongelmat lisääntyvät ja koronan vaikutuksia vasta arvaillaan.

Elämä ja kokemukset muovaavat meitä jokaista, niin minuakin. Tänä päivänä tiedän, miten fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi sekä elämäntilanne vaikuttavat meihin kokonaisvaltaisesti. Kun yksi seinä pettää, huojuvat muutkin.

Ja kyllä. Koen, että minulla olisi käyttöä aluevaltuustossa, suurella sydämellä, yhteistyössä muiden kanssa.

Eeva-Liisa Tuominen

lähihoitaja, omaishoitaja, kokemusosaaja, aluevaaliehdokas (kesk.)

Kokemäki

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut