Minua rangaistaan opiskelusta – olen huono työtön - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Minua rangaistaan opiskelusta – olen huono työtön

Kirjoittaja aloitti opiskelut aikuisiällä ja kokee tulleensa sen takia rangaistuksi.

17.12.2021 19:24

Olin vähän aikaa kiltti työtön ja toimin niin kuin ikäiseni eli yli 58-vuotiaan työttömän kuulu toimia. Tein osa-aikaista siivoustyötä, mutta lopetin sen tekemisen oikealla hetkellä, jotta olin työtön juuri silloin, kun ammattiliiton työttömyyspäivärahakausi loppui. Siten olin oikeutettu saamaan kaupungilta velvoitetyöpaikan, jota sain tehdä viisi kuukautta. Kuudes kuukausi työllisyysehdosta oli tullut jo täyteen tekemästäni siivoustyöstä.

Vuosi sitten syksyllä yritin saada taas velvoitetyöpaikan, mutta koronan vuoksi se ei järjestynyt. Niinpä päätin alkaa toimimaan muulla tavoin, jotta pääsisin töihin.

Hain opiskelemaan Diakiin, monimuotokoulutukseen. Koronan ansiosta olen pystynyt tekemään kaikki opinnot etänä. Samalla kartutin työllisyysehdon täyteen siivoustyöllä.

Opiskelun vuoksi minulta kuitenkin lopetettiin ammattiliiton työttömyyskorvaus, vaikka työllisyysehto oli jo täyttynyt, kun olin tehnyt työtä vähintään 18 tuntia viikossa opiskelun ohella.

Opiskelijastatuksella on mahdollista tehdä hoitotyötä, ja sainkin sijaisuuden kotihoidosta. Tein töitä täysiaikaisesti viisi kuukautta. Sen jälkeen hain uudelleen ammattiliiton työttömyyspäivärahaa. Minulle ilmoitettiin, että sitä ei makseta, koska opiskelen ammattikorkeakoulussa.

Olen tehnyt täysin samat asiat, tehnyt siivoustyötä vähintään 18 tuntia viikossa ja ollut kokoaikatyössä viisi kuukautta. Ainoa ero on, että lisäksi vielä opiskelen. Sen vuoksi minua pitää rangaista.

Oikea tapa on odottaa, että saa velvoitetyöpaikan kaupungilta ja sen jälkeen jäädä eläkeputkeen. Siten ammattiliiton työttömyyskorvaus jatkuu minun ikäisellä eli nyt 60-vuotiaalla katkeamatta.

Väärä tapa on tämän ikäisenä vielä alkaa opiskella ja opiskelijastatuksella saada omaehtoisesti työpaikka. Tällaisesta omatoimisuudesta rangaistaan lopettamalla ammattiliiton työttömyyspäiväraha ja pudotetaan Kelan tuille.

Minua rangaistaan siitä, että yritän vielä saada ammattitutkinnon ja teen töitä opiskelijastatuksella sen sijaan, että odottaisin pääsyä velvoitetyöhön. Eläkeputki on oikea suunnitelma minulle ammattiliiton mielestä.

Opiskelusta rangaistaan, se on väärä tapa toimia. Tein ryhmän ja typerän ratkaisun. Olen huono työtön.

Paula Kuuri

sairaanhoitaja-diakonissaopiskelija

Pori

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut