Markkinavuoropuhelulla haetaan ratkaisua rakentamisen kustannuksiin - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Markkinavuoropuhelulla haetaan ratkaisua rakentamisen kustannuksiin

16.12.2021 18:17

Viitaten SK:ssa 16.12. julkaistuun kirjoitukseen Porin kaupungin rakennushankkeiden kustannuksista. Kouluhankkeiden vertailua toisiinsa ei voida tehdä pelkästään neliöiden ja eurojen pohjalta. Pohjois-Porin monitoimitalo tullaan rakentamaan isolle tontille keskelle entistä peltoaluetta. Itätuulen koulun tontti on noin 70 % pienempi ja koulu rakennettiin puretun koulurakennuksen tilalle valmiille tontille.

On totta, että Pohjois-Porin vertailukelpoinen kustannus on Itätuulen koulun kustannusta korkeampi. Pohjois-Porin monitoimitalon ensimmäisessä rakennusvaiheessa on varauduttu jo mahdollisen toisen vaiheen rakentamiseen ja esimerkiksi paalutustyöt tehdään jo valmiiksi ensivaiheessa. Myös keittiö- ja ruokailutiloissa on otettu huomioon mahdollinen monitoimitalon laajennus.

Rakennusalalla kustannukset materiaalien osalta ovat nousseet merkittävästi. Työvoiman saatavuudessa on myös nykyisen korkeasuhdanteen aikana haasteita, joka nostaa kustannuksia entisestään. Poliittiset päätöksentekijät asettavat teknisen toimen ja rakennushankkeiden raamit ja näiden euromäärien mukaan toimitaan.

Tekninen lautakunta on päättänyt osaltaan ryhtyä toimeen kustannusten hillitsemiseksi ja ottanut käyttöön täysin uuden markkinavuoropuhelun hankkeissa. Markkinavuoropuhelun johtoajatuksena on, että mahdolliset tarjoajat (rakentajat, urakoitsijat, suunnittelijat yms.) kutsutaan avoimella ilmoituksella keskustelemaan siitä, miten hanke on järkevintä toteuttaa laadukkaasti, mutta samalla kustannustehokkaasti. Vuoropuhelussa käydään läpi esimerkiksi mitä rakennusteknisiä, arkkitehtuurisia, materiaali- ja tilaratkaisuja pystytään tekemään kustannustehokkaammin laadusta tai ominaisuuksista tinkimättä. Suurena tavoitteena markkinavuoropuhelulla on saada hankkeiden hintalappua alaspäin ja varmistaa hankkeen toteuttamiskelpoisuus esimerkiksi aikataulun suhteen.

Ensimmäinen tällainen markkinavuoropuhelu järjestettiin 15.12. koskien tulevan palloiluhallin rakentamista. Tilaisuuteen osallistui niin suunnittelutoimistojen kuin eri alojen urakoitsijoiden edustajia valtakunnallisesti. Tilaisuudessa saatiin arvokasta palautetta hankkeen toteutusmalliin ja valintoihin liittyen. Nämä ajatukset on nyt tarkoitus jalostaa lopulliseen hankintailmoitukseen, josta käydään julkinen kilpailutus.

Mikael Ropo (kok.)

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja

Markku Koppelomäki

Toimialajohtaja

Tekninen toimiala

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut