Onko koulun tehtävä valmentaa vain voittamiseen, kysyi Jukka Söderdahl (SK 13.12.21). Hänen pohdintansa oli ansiokasta, joskin johtopäätökseni on eri. Oman ajatteluni mukaan hyvinvoiva lapsi tai nuori on koulun tärkein tulos. Oppiminen seuraa, kun puitteet ovat kunnossa ja osaaminen karttuu läpi elämän.
Tammikuun 23. järjestettävät aluevaalit ovat tärkeät tässäkin, sillä oppilaitosten sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat uuteen soteen.
Miten tietää, kuka ehdokas ajaa sitä linjaa, minkä itse näkee tärkeänä? Paras takuu tässä ovat ehdokkaan arvot. Niihin pohjaa kaikissa ratkaisuissa.
Joku voi ajatella, että päätöksiä tehdään rationaalisesti. ”Ei ole muita vaihtoehtoja” on kuitenkin harhaa. Jokaisen päätöksen takana on kunkin päättäjän ihmiskäsitys ja näkemys yhteiskunnasta. Nämä kuitenkin usein ennen vaaleja kääritään paketteihin, joiden takaa arvoja on vaikea nähdä.
Aikanaan Suomessa ajateltiin yleisesti, että satsaus sosiaaliturvaan kannattaa. Myös koulutus oli pitkään hyvinvointipolitiikan keskiössä. Thatcherilaisuuden jälkimainingeissa rantautui tännekin tuloskeskeisyyden ideologia: nuorista oli saatava äkkiä tuottavia yksilöitä. Uusliberalistisella ajalla 2011–2019 koulutusleikkaukset olivat lähes 1,5 miljardia, sote-ala nähtiin säästökohteena, hoiva kulueränä. Uuden hallituksen myötä kurssi viimein kääntyi. Kuopasta noustaan parannuksia tehden.
Nuoruus, itseksi kasvaminen, ottaa ajan, jonka kullakin ottaa. Hoputus on hölmöläisten peitonpidennystä. Vielä voimassa olevat oppilaitosten rahoitusmallit ohjaavat elämälle vieraaseen tiukkuuteen, esimerkiksi opintojen tiettyyn etenemistahtiin. Tukien pienuus ajaa nurkkaan, eivätkä toimeentulotuen kriteeritkään yleensä suo apua. Perustukien tasoa on alettu nostaa, mutta vielä on pitkä tie siihen, etteivät järjestelmät todellisuudessa syrjäytä nuoriamme.
Entä oman perheen tai läheisten apu? Suurella osalla ei ole mahdollista sitä antaa. Esimerkiksi vuonna 2019 vähävaraisimmalla puoliskolla Suomen kotitalouksia nettovarallisuuden osuus oli 5,4 prosenttia. Hurja luku. Epävarmaa taloudellista tilannetta seuraa usein myös allostaasi fyysisine sairauksineen. Alavireisenä tai masentuneena ei tilaisuuksiin jaksa tarttua.
Nyt uuden soten alkaessa tarvitaan panostusta sosiaalihuollon, lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon etulinjaan. Ammattilaisten lähtö sote- ja kasvatusalan tehtävistä tulee saada loppumaan. Tämä koskee erityisesti myös vanhuspalveluita, joissa tilanne on kriittinen. Kyse ei voi olla vain työmarkkinaosapuolten asiasta. Monet isot hankinnat, kyseenalaiset hävittäjätkin, ovat saaneet erityismäärärahan.
Kouluissa oppilashuolto ja koulunkäyntiavustajat ovat avainasemassa. Myös opettajilla tulisi olla mahdollisuus kohdata nuoret yksilöinä, moikata ja tuntea, työhön kuuluen. Päiviin tarvitaan väljyyttä, rakenteisiin hyvinvoinnin tukea ja ryhmäyttämistä, eritysapuun osaajiaan.
Monesti myös tehdään heti alkuun sinänsä tärkeät ongelmatestit. Parempi olisi tehdä ensin VIA-vahvuustestit. Yhdessä tuloksia käsiteltäessä oppii uskomaan persoonansa voimiin. Se näkyy itseluottamuksen kasvuna.
Nuorten voinnin kohennus on avain moneen asiaan, myös siihen, että ikäihmisten palveluille on tulevaisuudessa tekijänsä. Paineiden alla olevaa nuorta ei saa jättää yksin eikä pompotella. Ammattilaisten ohella vierellä kulkijat yhdistyksissä ovat arvokkaita, järjestöjen palvelutarjonta laajaa ja laadukasta. Vertaisryhmät ja toisten nuorten hyvä palaute toimivat myös aina. Samoin meidän kaikkien kannustavat sanat.
Kaarina Latostenmaa
yhteiskuntatieteiden maisteri
aluevaaliehdokas (sd.)
Pori