Vanhusten hoivaa ei parillakymmenellä espanjalaisella hoitajalla ratkaista - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Vanhusten hoivaa ei parillakymmenellä espanjalaisella hoitajalla ratkaista

Kirjoittajan mielestä hoitajien työn arvostuksen pitäisi näkyä myös palkassa.

2.11. 19:00

No jopas nyt, ihan parikymmentä hoitajaa Espanjasta ja ihan jo ensi kesänä ratkaisemaan Satakunnan hoitajapulaa erityisesti vanhusten palveluasumisyksiköihin (SK 29.10.).

Kuulostaa lähinnä siltä, että satakuntalaiset päättäjät haluavat kansalaisten uskovan, että kyllä heillä on homma hallussa, ja tämä ratkaisee hoitajapulan kertaheitolla.

Ei kyllä ratkaise. Koko maassa lasketaan tarvittavan 4 000 uutta hoitajaa pitkäaikaishoidossa, kun lakisääteinen henkilöstömitoitus toteutuu muutaman vuoden siirtymäajan jälkeen.

Kun vuonna 2013 harjavaltalaiseen hoivakotiin tuli muutama hyvinkin motivoitunut hoitaja Espanjasta, lopulta heistä taisi yksi jäädä Suomeen. Vanhukset pitivät heistä, vaikka kieli tuotti varsinkin alussa vaikeuksia.

Miksi Espanjasta, kun kotimaassakin on hoitajia työttöminä tai määräaikaisina?

Sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja hoivakodeissa roikotetaan ihmisiä määräaikaisina jopa vuosikausia, jotta vältytään muun muassa lomakorvauksien maksulta. Monet näistä osaajista kärvistelevät löysässä hirressä, koska se määräaikainenkin työpaikka saattaisi mennä, jos alkaisi kysellä vakituista paikkaa.

Ihan turhaan esimerkiksi eduskunnan kyselytunnilla perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru levittelee käsiään ja toteaa, ettei niitä tarvittavia käsipareja ole otettavissa.

Kyllä niitä alkaa löytyä, kun aletaan maksaa kunnon palkkaa, jolloin ala alkaa houkutella nuoria. Ei se sen vaikeampi yhtälö ole ratkaistavaksi.

Onhan se ristiriitaista, että paperikoneen käyttäjä, joka istuu hyvin ilmastoidussa huoneessa ja katselee näyttöruudulta koneiden pyörimistä, saa rutkasti enemmän palkkaa kuin ihmisiä hoitava, ajoittain hyvin raskasta työtä tekevä hoitohenkilökunta. Kaikki kunnia kuitenkin myös kaikille muillekin ruutua työkseen tuijottaville.

Päättäjien, aina kansanedustajista lähtien, pitäisi vierailla hoitolaitoksissa tutustumassa siihen normaaliin arkeen. Vierailu ei saa olla mikään parin tunnin piipahdus, jota ennen laitoksessa on putsattu ja puleerattu paikat ja viety pois näkösältä se iäkäs mummu, joka häiritsisi vierailua huutaessaan sydäntä särkevästi tasaisin väliajoin äitiä.

Jo päivässä, mieluummin viikossa, päättäjienkin, ainakin fiksumpien, silmät voisivat aueta ja arjen todellisuus paljastua. Kunnon työstä kunnon palkka!

Tuskin kukaan meistä haluaa viettää viimeisiä vuosiaan laitoksessa, jos sen voi suinkin välttää. Olipa se hoiva- tai palvelulaitos kuinka hyvä tahansa.

Nyt jo edesmennyt ystävä, iäkäs herrasmies, totesi asuvansa kuoleman odotushuoneessa. Näin siitäkin huolimatta, että hän vietti muutamat viime vuotensa hyvässä palvelukodissa.

Laitos on kuitenkin aina laitos. Eivätkä olot niissä nykyisillä hoitajaresursseilla parane.

Hoitohenkilökunnalla, ihan alhaalta ylös asti, ei todellakaan ole aikaa istua sängyn laidalle rupattelemaan edes hetkeksi, koska työt on tehtävä. Kuitenkin jokainen kaipaa lämpöä ja ystävällisiä sanoja.

Jos ja kun hoitajapula saadaan ratkaistua, se ei vielä takaa vanhuksille hyvää hoitoa. Myös vanhustenhoidon rahoitusta on lisättävä joko hoitomaksuja tai veroja nostamalla.

Toimittaja Jaana Savolainen kirjoituksessaan (Helsingin Sanomat 26.10.) viittasi gerontologian professori Marja Jylhän arvioon, että nykymenolla hoivakodit jakautuvat kahteen ryhmään: toisessa saa huonompaa julkista hoitoa halvalla ja toisessa parempaa yksityistä hoitoa, jos pystyy maksamaan siitä 5 000–6 000 euroa kuukaudessa.

Asta Matikainen

Pori

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut