Varhaiskasvatuksesta henkilökunnan hyvä koulutus jää soveltamatta rakenteellisten puutteiden vuoksi - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Varhaiskasvatuksesta vähäsen – henkilökunnan hyvä koulutus jää soveltamatta rakenteellisten puutteiden vuoksi

Vuonna 2018 otetussa kuvassa varhaiskasvatusopettaja Jaana Hakala laittaa ketsuppia Vilja Niemiselle. Muut pöydässä istuvat lapset ovat Jerry Viitanen, Kalle Elohaka, ja Lilja Lumme. Kuva on otettu päiväkoti Pörriäisessä Toejoella.

23.10. 19:45

Yle uutisoi 28.9. OAJ:n kyselytutkimuksesta, jonka mukaan jopa 57 prosenttia vastanneista oli harkinnut uranvaihtoa tämän vuoden aikana. Suurin alanvaihtoa harkitseva ryhmä oli varhaiskasvatuksen opettajat, mikä on erittäin huolestuttavaa. Seuraavassa tarkastelemme tähän ilmiöön osittain liittyviä syitä.

Termit, kuten erityislapsi, huonon elämänhallinnan perheet, haastava lapsi ja erilainen oppija toistuvat päiväkotien ammattilaisten arkipuheessa. Näillä termeillä viitataan lapsiin, joiden opetus ja kasvatus koetaan jotenkin ongelmallisena.

Perheiden elämänhallinta kyseenalaistetaan erityisesti silloin, kun perheessä tavalla tai toisella poiketaan institutionaalisen ihanteen edellyttämästä kurinalaisuudesta. Kun varhaiskasvatuksessa puhutaan heikon elämänhallinnan perheistä tai ongelmaperheistä, sillä vahvistetaan taipumusta ongelmien esiin nostamiseen ja tunnistamiseen.

Kun lapsi ei sovellu “normaaleihin” oppimismenetelmiin, vika nähdään lapsessa, kodissa tai kulttuurissa. Harvemmin arvioidaan menetelmiä, kasvatusinstituutiota tai koulutusjärjestelmän rakenteita.

Aino Saarisen väitöskirjassa “Varhaiskasvatuksen ja koulustrategioiden yhteys oppimistulosten tasavertaisuuteen” ( 2020) yksi tutkimustulos oli, ettei varhaiskasvatukseen osallistumisella ollut yhteyttä oppimistuloksiin 15 vuoden iässä. Varhaiskasvatukseen osallistuminen oli hyödyllisempää niille lapsille, jotka tulivat hyväosaisemmista perhetaustoista.

Suomalainen varhaiskasvatus tarvitsee laajempaa variaatiota ja vaihtoehtojen määrää varhaiskasvatuksen järjestämiseen. Varhaiskasvatuksen henkilökunnan pedagogisen osaamisen hyödyntäminen edellyttää ryhmäkokojen pienentämistä. Suuret ryhmäkoot lisäävät lasten kortisoli- ja adrenaliinitasoja luoden aggressiivisuutta ja pitkällä aikavälillä aggressiivisuus jatkuu nuoruusikään saakka.

Liisa Keltikangas-Järvinen (2012) on tarkastellut kirjassaan ryhmien koon merkitystä lapsen kehityksen kannalta. Useat kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka pienten lasten kortisolitasot nousevat päiväkodeissa ja pysyvät kohonneina koko päivän. Sitä ei tapahtunut kotona olevilla lapsilla.

Päivähoitoratkaisut ovat ensisijaisen tärkeitä lapsen iänmukaisen kehitystason kannalta: stressi suurenee sen mukaan, mitä enemmän lapsi joutuu olemaan kontaktissa muihin lapsiin ja mitä vähemmän hänellä on ikänsä puolesta kapasiteettia.

Perhepäivähoidossa olleilla lapsilla stressitaso ei päivän aikana noussut. Vanhempien läsnäolo suojaa lapsia kortisolitasojen nousemiselta, päiväkodeissa taas on niin paljon lapsia, ettei aikuisia ole riittävästi lasten suojaksi.

Yleinen harha on, että sosiaalisia taitoja opittaisiin ensi sijaisesti kodin ulkopuolelta ja erityisesti toisilta samanikäisiltä lapsilta – jotka eivät vielä taitoja hallitse.

Keltikangas-Järvinen on todennut, kuinka vallalla oleva käsitys lapsen sosiaalisesta kehityksestä ei mukaile kehityspsykologista tutkimustietoa. Samoin lasten varhaiskasvatuksesta keskustellaan hyvin vähän suhteessa siihen, miten tärkeitä varhaiskasvatusratkaisut ovat pienen lapsen kehitykselle.

Varhaiskasvatuksesta keskusteleminen on usein aikuislähtöistä, ja kun lapsen näkökulmaa korostetaan, ei puhuta varhaiskasvatuksen laadusta vaan vaihtoehdoksi tarjotaan esimerkiksi kotiäitiyttä. Hyväkin järjestelmä voi sortua huonoihin sovelluksiin ja jatkuvan säästämisen seurauksiin.

Tehokkuusajattelua on noudatettu koko ikäluokkaan kohdistuvan massamuotoisen varhaiskasvatuksen organisoinnissa. Päämäärärationaalisuus on otettu talouselämästä ohjaamaan myös kasvatuksen ja opetuksen organisointia, sen alaan kuuluu vain pohtia sitä, onko toiminta tehokasta ja taloudellista, eikä siihen kuulu eettisyys.

Tekninen tehokkuusajattelu ei ota huomioon koko inhimillisen toiminnan moninaisuutta. Niin sanotun järjen ylikorostaminen kohdistuu yksinkertaisiin mitattaviin asioihin ja unohtaa sosiaaliset pulmat. Varhaiskasvatustutkimusten ensisijainen tulos on se, että hyvä varhaiskasvatus on järjestettävissä ryhmäkokoja pienentämällä. Nyt henkilökunnan hyvä koulutus jää soveltamatta rakenteellisten puutteiden vuoksi.

Heli Mannersuo-Ojansuu

varhaiskasvatuksen opettaja

Jenni Kuusimäki

kasvatustieteiden ylioppilas

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut