THL:n toiminta järkyttää - Lukijalta - Satakunnan Kansa

THL:n toiminta järkyttää – siinä vaiheessa, kun sairaalat alkavat täyttyä koronapotilaista, on myöhäistä reagoida tartuntoja ehkäisevästi

Kirjoittaja on huolestunut siitä, että THL on poistanut yleisen maskisuosituksen.

8.10. 19:17

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) näyttäisi unohtaneen lakisääteisen viranomaisroolinsa koronaepidemian torjunnassa.

Tartuntatautilain mukaan laitoksen kuuluisi ylläpitää tartuntatautien torjuntaa palvelevia seurantajärjestelmiä ja antaa väestölle ohjeita tartunnan välttämiseksi. Nyt laitos kuitenkin ohjeistaa kuntia vähentämään koronatestausta, jolloin epidemian kulkua ei voi enää luotettavasti seurata. Väestölle viesti on ainoastaan ”ota rokote”. Niille, jotka eivät voi ottaa rokotetta tai joille se ei tehoa, ei tarjota mitään. Iso osa näistä on lapsia, joille ei vielä ole hyväksyttyä rokotetta.

THL:n ohjeistuksen mukaan lapsia tai kaksi kertaa rokotettuja ei tarvitse enää testata, jos tiedossa ei ole altistumista. Tämä johtaa käytännössä siihen, että epidemia alkaa levitä rokottamattomien lasten keskuudessa vapaasti, kun yhä useampi tartunta ja siten myös altistumisen lähde jää havaitsematta.

THL näyttää päättäneen, että alle 12-vuotiaita ei suojella koronatartunnoilta, eikä heidän sairastumisiaan edes seurata tai tilastoida kunnolla.

Testaamisen vähentyessä osa koronapotilaista pääsee tilastoinnin piiriin vasta, jos joutuvat sairaalahoitoon. Pelkkää sairaalakuormitusta seuraamalla ei voida hallita epidemiaa ja sen vaikutuksia.

Siinä vaiheessa, kun sairaalat täyttyvät koronapotilaista, on myöhäistä reagoida tartuntoja ehkäisevästi. Silloin voidaan enää valikoida, kenelle annetaan hoitoa ja ketkä jätetään ilman, kuten Kanadan Albertassa joudutaan tekemään. Albertassa lopetettiin koronatestaaminen elokuun puolivälissä ja nyt provinssissa on kansanterveydellinen hätätila, kun sairaaloiden tehohoitokapasiteetti on pahasti ylittynyt.

THL:ssä on jo pidempään haluttu seurata Britanniaa, joka poisti kaikki koronarajoitukset kesällä. Nyt Briteissä kuolee koronaan noin 1 000 ihmistä viikossa ja saman verran joutuu sairaalaan päivittäin.

Suomessa tämä tarkoittaisi noin sataa ihmistä. Tämä on ilmeisesti kansanterveysviranomaiselle hyväksyttävä taso.

Minusta tällaiset kuolleiden ja vakavasti sairastuneiden määrät eivät ole hyväksyttäviä, jos ne ovat estettävissä. Ja ne ovat estettävissä, jos torjuntaa lähdetään tekemään tieteen pohjalta.

Koronaviruksen tiedetään leviävän ensisijaisesti hengitysilman välityksellä. Torjuntatoimien painopiste on siirrettävä käsien pesusta ilmahygieniaan. Huolehtimalla hyvästä ilmanvaihdosta ja käyttämällä maskeja voidaan hengitettävää virusmäärää pienentää merkittävästi ja siten myös tartuntatodennäköisyyttä.

THL on kuitenkin poistanut myös yleisen maskisuosituksen. Alakouluihin maskien käyttöä ei koskaan edes suositeltu vastoin WHO:n linjausta. Maskeista halutaan nyt eroon, koska ne ovat kuulemma luonnottomia.

Yleisvaarallisen tartuntataudin sairastaminen on ilmeisesti luonnollisempi vaihtoehto.

Minna Haavisto

Pori

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: