Kuka uskaltautuu Suomen seuraavaan hallitukseen? - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Kuka uskaltautuu Suomen seuraavaan hallitukseen?

Kirjoittajan mielestä hallituksen ministerien kokemattomuus näkyy sen toiminnassa. Kuvassa opetusministeri Li Andersson (vasemmalla), sisäministeri Maria Ohisalot, pääministeri Sanna Marin, valtiovarainministeri Annika Saarikko ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

16.9. 18:35

Nyt koetellaan suomalaisen yhteiskunnan kestävyyttä ja erityisesti sitä, luottavatko ihmiset kansanedustajiin, ministereihin ja niin sanottuihin asiantuntijoihin.

Pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus on poikkeuksellisen kokematon. Jokaista ministeriä koulutetaan ja ohjeistetaan viestintätoimistoissa. Niiden sanelemat ohjeet keskittyvät siihen, mitä sanoja ja lauseita ministerin kannatta mediassa toistella. Politiikka on siirtynyt mediaan.

Nyt voidaan vain muistella kokeneita ministereitä, joilla oli yhteiskunnallista viisautta riippumatta puoluekannasta. Heillä oli myös tukenaan politiikassa pitkään toimineet ryhmän asiantuntijat.

Nyt on lähinnä määrää.

Ministerien kokemattomuus näkyy myös siinä, että merkittävä osa eduskuntaan tuotavista asioista pyörii vähintään kerran perustuslakivaliokunnassa. Päättäjillä ei ole enää tervettä maalaisjärkeä ja rohkeutta arvioida siitä, onko lakiesitys oikein laadittu. Kokeneiden ministerien aikana käytettiin varsin säästellen tällaista perustuslakitestausta.

Mediakohut ohjaavat hallituksen päätöksentekoa. Kohu synnytetään usein tietoisesti itse, ja koko mediakenttä on aina kritiikittömästi mukana, myös Helsingin Sanomat.

Asioiden mittakaavalla ei näytä olevan merkitystä.

Miljoonat ja miljardit eivät enää kerro suuruusluokkaa. Suomen hiilidioksidipäästöjen vähennys näyttää ratkaisevan ilmaston lämpenemisen koko maapallolla, vaikka Suomen päästöjen osuus on vain 0,14 prosenttia.

Kansalainen, joka on seurannut Suomen päätöksentekoa useamman eduskuntakauden, on nyt kauhuissaan.

Hallitusviisikko, joka seisoo hymyillen viikoittain tiedotustilaisuuksissa mikrofonitolppien takana, kertoo saavutetuista, hienoista kompromisseista. Jälleen he ovat toimeenpanneet vaalilupauksen, jolla lisätään pysyvästi julkisen talouden menoja (kunnat, valtio).

Suomen julkisen talouden menot ja tulot eivät ole enää lähellekään tasapainossa. Sipilän hallituksen saavutukset on tuhottu. Uusia vaalilupauksia annetaan taas ennen joulua tammikuun maakuntavaalien kynnyksellä.

Tämä hallitusnäytelmä jatkuu vuoden 2023 kevääseen. Muutama ministeri ehkä vaihtuu. Suuri kysymys kuuluu: Kuka ja mitkä puolueet uskaltavat hakeutua seuraavaan hallitukseen kesällä 2023?

Vastassa on remontti, sote-uudistuksen käytännön toteutus. Vastassa on myös kuntakentän sekasorto. Työllisyyttä parantavat lykätyt rakennetoimet odottavat. Samoin kuin julkistalouden tasapainotusta vaativat leikkaukset ja veronkorotukset.

Kuka uskaltaa hypätä ministeriautoon?

Tiedän ainakin yhden. Jos ei ole ministeri, ei ole mitään.

Jukka Tuori

maakuntaneuvos, kaupunginvaltuutettu (kok)

Huittinen

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut