Korkein hallinto-oikeus pelinappulana - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Korkein hallinto-oikeus pelinappulana

4.9. 18:00

Yle lähetti ykköskanavallaan kaksi tunnin dokumenttia energiasta: vesi ja ruoka. Paljon on tapahtunut viidessä vuosikymmenessä. Nykymenolla vesi ja ruoka loppuvat lyhyemmässä ajassa. Kasvava ihmiskunta ja koko luonto kuolee nälkään ja janoon –avaimia etsitään ja on löydettykin. Myös Suomessa.

SATEET JA POHJAVEDET eivät lisäänny, joten nykyisiä on jatkuvuuden turvaamiseksi suojeltava pilaamiselta ja raiskaamiselta, meilläkin lakisääteisesti korkeimpana tuomioasteena KHO.

Turun seudulla katsottiin tarvittavan lisää vettä, ja päädyttiin tekopohjaveteen Säkylänharjulla täydennyksenä Kokemäenjoen elohopeaa, hermomyrkkyä, sisältävää vettä. KHO asetti lupaehdon, että vedestä on poistettava hermomyrkky ennen sen johtamista pohjaveteen.

Näin ei tehty, eikä tehdä vieläkään. Ympäristörikos jatkuu. Yle-dokumenttienkin valossa totean, että ei pitkään. Tuomiokin odottaa.

Tulkitsevatko ely-keskus ja TSV, että KHO on vain kiusallinen pelinappula? Luonnosta ja laista ei väliä. Vaarallista, kaksimielistä vihreyttä tämäkin.

Kansainvälinen BASF, Harjavallan akkumateriaalitehdas ilmoittaa kunnioittavansa luontoa sekä lakia, ja siten KHO:n ratkaisua. Pitkällä tähtäimellä viisaasti. Samaa odotetaan myös Säkylän Ristolassa Kuninkaanmännyn pohjavesihankkeessa.

Selitykset eivät sielläkään vakuuta. Katsomalla edellä mainitut Ylen dokumentit tämäkin hanke keskeytetään alkuunsa, eikä vasta sitten, kun alueella vettä ei enää ole pinnassa eikä pohjassa, ja koko luonto on tukehtunut.

KHO:n päätösten yli ei saa mielivaltaisesti kävellä.

Esko Eela

teollisuusneuvos

Säkylä

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: