Kankaanpään sankarihaudoilla on kukkia - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Kankaanpään sankarihaudoilla on kukkia

Kankaanpään seurakunnan sankarihautausmaille on istutettu tähtisilmä-kukkia.

27.7. 21:05

Vastaan Tapio Kampin mielipidekirjoitukseen. Olit saanut yhteydenottoja sankarimaiden kukista – niin myös minä ja työntekijämme tämän kirjoituksen vuoksi. Otsikosta ihmiset saivat kuvan, ettei sankarihautausmaille ole istutettu ollenkaan kukkia. Tämähän ei pidä paikkaansa.

Kankaanpään seurakunnassa on sankarihautausmaat Kankaanpäässä, Honkajoelle sekä Jämijärvellä. Kaikilla näillä kolmella sankarimaalla on istutettuina tähtisilmät. Totta on se, ettei kukkaloisto ole vielä parhaimmillaan.

Kuten sinulle jo kerroinkin kanssasi käymässä puhelinkeskustelussa perjantaina 9. heinäkuuta, että kukat, jotka olemme valinneet sankarimaille tarvitsevat alkuun aikaa juurtumiselle, jonka jälkeen ne alkavat tekemään kukkia ja kukkivat hyvin runsaina syksyyn saakka.

Samaisessa keskustelussa kerroin sinulle myös, että tarkoituksena on nämä kukat vaihtaa tulevaisuudessa joihinkin toisiin, jotka kukkisivat alusta saakka koko kesän ja olisivat helppohoitoisia.

Kukathan ovat luontokappaleita, joiden kukintaan vaikuttavat myös sääolosuhteet melkoisen paljon. Tänä kauniina kesänä kastelun tarve on ollut todella suuri. Automaattikastelua meillä ei ole kuin Kankaanpään uuden hautausmaan uurnakummuilla, joten kaiken muun kastelun sekä hoitotyön tekevät kausityöntekijämme. He tekevät työnsä helteestä huolimatta ulkona paahteessa viitenä päivänä viikossa, poislukien vain kahvi- ja ruokatauot.

Lisäksi kaikille näille sankarimaille istutamme jo keväällä kaatuneiden muistopäiväksi siniset orvokit kaunistamaan sankarimaita, jotka sitten vaihdamme kesäkuun alkupuolella tähtisilmiin. Tällaista käytäntöä ei taida olla monellakaan sankarihautausmaalla juuri johtuen rahasta.

Olemme myös kunnostaneet Kankaanpään sankarihautausmaan kivet juuri muutama vuosi sitten, kuten myös Honkajoen sankarimaan kaikki kivet viime kesänä ja samanlaista kunnostusta on suunniteltu myös Jämijärvelle.

On suuri kunnia pitää sankarihautausmaamme hoidettuina. Aina emme varmastikaan siinä onnistu sataprosenttisesti meistä riippumattomien tekijöiden vuoksi. Yritämme parhaamme kuitenkin tehdä hymyssä suin ja iloisella mielellä.

Seija Salo

Puutarhuri

Kankaanpään seurakunta

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: