Te-toimistojen kuntakokeilu ahdistaa - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Te-toimistojen kuntakokeilu ahdistaa

Kirjoittaja kokee, ettei hänen viestejään ymmärretty oikein te-toimistossa.

4.7.2021 20:45

Tämä kuntakokeilu on todella ahdistava asia meille, jotka olemme sen kohteeksi jo joutuneet.

Pari vuotta sitten poistettiin aktiivimalli, sitten luotiin kuntakokeilu. Sitten valtakunnallisesta te-palveluista soitetaan, että sinut siirretään kuntakokeilun asiakkuuden piiriin. Ja kerrotaan, että kunnallisesta te-palveluista ollaan sinuun yhteyksissä.

Joihinkin tämä kunnallinen te-palvelu on varmasti ottanut yhteyttä, mutta tiedän ihmisiä, joihin tämän puolen vuoden aikana ei ole ollenkaan oltu yhteyksissä.

Minulta alettiin tivaamaan vanhasta työpaikasta työtodistusta. Sanoin ottavani kyseisen yhtiön esimieheen yhteyttä, mutta en sieltä saanut vastausta syystä tai toisesta, vaikka muutaman kertaa yritin tätä yhteyttä aikaiseksi.

Kunnallisesta te-palvelusta soitettiin minulle asiasta uudelleen. Sanoin, että en ole saanut yhteyttä esimieheen. Tästä toimistossa tehtiin lausunto, että "maksaja harkitsee keskeytetäänkö etuuden maksatus käsittelyn ajaksi”, koska olin muka antanut ristiriitaista tietoa.

Kun tämä lausunto kolahtaa vuorokauden sisällä Kelan tietoihin, niin seuraavassa työttömyystuessa on maksamisen este päällä. Näin minulle kävi 2021 kesäkuun alussa.

Jätin te-palveluihin soittopyynnön tämän lausunnon selvittämiseksi. Sieltä soitti kuin soittikin viikon päästä työntekijä, joka oli ottanut selvää asioista ja korjasi lausunnon niin, että työttömyystukeni maksamisen este poistuu ja sain työttömyystukeni viikon myöhässä.

28. kesäkuuta 2020 sain kaksi työtarjousta te-palveluiden nettisivuille ja tästä tekstiviesti-ilmoitukset. Menen heti katsomaan niitä. Huomaan ensimmäiseksi, että toinen on ohjelmointi- ja toinen järjestyksenvalvontatyö.

Vastasin järjestyksenvalvontatyöhön nettisivulla, etten ota yhteyttä työnantajaan. En voi tehdä järjestyksenvalvonta töitä, koska olen menettänyt järjestyksenvalvonta lupani.

Menen seuraavaksi tekemään ohjelmointityön hakemuksen ja ilmoitan te-palveluiden sivuilla niin tehneeni. Sitten huomaan, että oli tullut selvityspyyntö ja lausunto, jonka mukaan "Maksaja harkitsee keskeytetäänkö etuuden maksatus käsittelyn ajaksi”," koska olin kieltäytynyt järjestyksenvalvontatyön hakemisesta.

29.6.2020 Kelan sivuilla työttömyystuessa lukee maksamisen este, "maksuesteen vuoksi sinulle ei voida maksaa työttömyysetuutta 29.6.2021 alkaen", vaikka olisin voinut tehdä työttömyysajan ilmoituksen 3.6.2020.

Miksi ihmeessä kunnallinen te-palvelu ei voinut soittaa näistä mahdollisista pakkotyöhakemuksista, että voinko edes hakea niihin? Eikö valtakunnallisen te-palvelun väki osaa lukea vastauksesta perustelua hakemuksen tekemisestä kieltäytymiselle?

Mikä ihme työtarjous? Se on paremminkin pakollinen paikka, johon täytyy hakea, tai menetät rahasi. Miksi maksamisen esteen harkinta tuli voimaan, vaikka sain kaksi tarjousta ja toiseen hain?

Miksi ihmeessä "maksaja harkitsee keskeytetäänkö etuuden maksatus käsittelyn ajaksi" tarkoittaa Kelalle suoraan maksamisen estettä työttömyystuessa?

Toni Lukkaroinen

Pori

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut