Harrastamisen Porin malli - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Harrastamisen Porin malli

27.3. 11:06

Porin kaupunki julkaisi (9.3.) haettavaksi Harrastamisen Porin malliksi kutsumansa harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä toteuttavan toimintamallin. Niin kutsutussa harrastushybridissä yhdistetään taide ja liikunta luoden mahdollisuuksia tutustua näiden eri muotoihin itse tekemisen, toiminnan ja elämysten parissa.

Harrastemalli suunnataan 1.–9.-luokkalaisille ja toimintakausi on koko lukuvuosi 2021–2022. Juuri tällaisia toimia odotan minun Poriltani.

Korona-ajassa lasten ja nuorten harrastustoiminnat ovat enemmän ja vähemmän kärsineet. Juuri tällä hetkellä kuritetaan yläkoululaisia ja heidän harrastustoimintansa ovat pysähdyksissä.

Jo nyt on paljon pudokkaita harrastuksissa, mutta tämän kaltaiset avaukset mahdollistavat lasten liikkumista ja toimintaa jatkossakin. Toivon, että ensi syksynä, kun toivottavasti koronatilanne on jo paremmin hallussa, yritämme tukea myös seurojen ja yhdistysten toimintaa. Monipuolisesti harrastava lapsi ja nuori kerää samalla fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista pääomaa tulevaisuutta varten.

Jussi Ihamäki

kuntavaaliehdokas (kok.), Pori

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: