Nyt ei ole oikea aika rynniä uurnille - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Nyt ei ole oikea aika rynniä uurnille

Kirjoittaja on sitä mieltä, että vielä huhtikuussa ei kannattaisi tavata uurnilla.

22.2. 17:00

Demokraattisissa järjestelmissä on pidetty kansalaisten osallistumisen lähtökohtana yhdenvertaisia mahdollisuuksia äänestää, ja jokaista annettavaa ääntä on pidettävä yhtä arvokkaana. Vaaleja on kuvattu mediassa jopa kansanvallan juhlapäiväksi. Oikeusministeriön virkamiehet ja useat maamme johtavat politiikan tutkimuksen asiantuntijat ovat esittäneet viime viikkoina perusteltuja näkemyksiään tulevien kuntavaalien siirtämiseksi vallitsevan koronatilanteen takia. Viimeksi keskiviikkona 17.2. myös oikeuskansleri Tuomas Pöysti kehotti puolueita pohtimaan vakavasti vaalien siirtämisen mahdollisuutta vielä kuluvan helmikuun aikana. Samana päivänä eduskuntapuolueiden johto kuitenkin torppasi spekulaatiot.

On vaikea ymmärtää, miksi kuntavaaleja ei voitaisi tässä poikkeuksellisessa pandemiatilanteessa siirtää? Suomessa on kuitenkin toimivaa historiallista kokemusta vaalien siirroista. Jatkosodan aikana ei poikkeusoloissa järjestetty lainkaan eduskuntavaaleja, vaan vuonna 1939 valittu eduskunta istui huhtikuuhun 1945 asti lähes kuusi vuotta niin sanottuna pitkänä parlamenttina. Samoin vuonna 2012 valittu kunnanvaltuusto jatkoi istuntokauttaan aina keväälle 2017 asti, kun kuntavaalit päätettiin siirtää pysyvästi huhtikuulle.

Irvokkaan oloiseksi kansanvallan näkökulmasta asian tekee se, että osalla äänestäjistä ei todennäköisesti olisi mahdollisen karanteenin takia lainkaan mahdollisuutta äänestää. Osa äänestäjistä puolestaan joutuisi varmasti asettamaan terveytensä äänestämisen sijasta etusijalle. Tällöin kuntavaalien jo valmiiksi matalahko äänestysaktiivisuus laskisi entisestään. Valtuuston ja päättäjien nauttima legitimiteetti kärsisi.

Puolueiden johtajat voisivat nyt koronan edessä noudattaa vanhaa poliittista viisautta tunnustaa tosiasiat viisauden alkuna. Viime keväänä ikäihmisiä kehotettiin eristäytymään koteihinsa. Nyt näitä samoja ihmisiä, joista monet kokevat äänestämisen velvollisuutenaan, kehotettaisiinkin menemään vielä vaikeammassa koronatilanteessa äänestyspaikoille. Samoin alle 20-vuotiaat äänestäjät saisivat nyt käyttää äänioikeuttaan ensi kertaa ”koronasumuverhon ja turvavälien varjossa” ehdokkaiden ja puolueiden näkemysten jäädessä täysin etätarjonnan varaan. Oma lukunsa on myös vaalitoimitsijoiden ja heidän sijaistensa mutkistuva rekrytointi ja työturvallisuus.

Kuntavaalien arvokkuus ei mitenkään kärsi uudesta siirrosta ensi lokakuulle tai jopa ensi vuoden alkuun mahdollisten maakuntavaalien yhteyteen. Juhlitaan kansanvallan toteutumista kuntavaalien merkeissä sitten, kun kaikki voivat siihen tasavertaisesti osallistua.

Heikki Honkanen

VTM, historian ja yhteiskuntaopin opettaja, Pori

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut