Poliittista oppositiota valmistellaan koronan jälkipyykille - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Poliittista oppositiota valmistellaan koronan jälkipyykille

1.5. 19:38

Huonommaltakaan medialukutaitoiselta ei ole jäänyt huomaamatta, että Suomessa tullaan niin koronaviruksen hoidosta kuin sen aiheuttamasta talouskurimuksesta käymään poliittinen jälkipyykki. Uskotaan, että viimeistään silloin myös kokoomukselle avautuu mahdollisuus koronan kannatuspisteille.

Toimittaja Juha Ståhle pitääkin Satakunnan Kansan (28.4) kolumnissaan jo melko varmana, että nykyiset puoluegallupit ovat syksyllä toisessa asennossa.

Jälkipyykissä ei kuitenkaan koronavirusta hoideta, vaikka sinne kiikutettaisiin kaikki hallituksen sekä terveysviranomaisten tekemät ja tekemättömätkin virheet.

Mukaan liitetäisiin myös hallituksen uudistukset, kuten esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentäminen ja hoivakoteja koskeva hoitajamitoitus, jonka eduskunta jo hyväksyi.

Uudistusten vastustajat kiittelevät nyt koronaa siitä, että se heidän mukaansa vei uudistuksilta taloudellisen pohjan pois.

Lakiin sidottu hoitajamitoitus on kokoomusta närästänyt aina. Kokoomus ei niele myöskään oppivelvollisuuden pidentämistä, vaikka sille on erityisesti nuorten hyvinvoinnin kannalta järjelliset perusteet.

On monesti todettu, että pelkkä peruskoulutodistus ei riitä työelämän vaatimuksiin. Nuorisotakuu eikä muutkaan toimet ole peruskouluun päättäneitä auttaneet työpaikkaan. He ovat niin sanottuja pudokkaita. Hallituksen oppivelvollisuuden pidentäminen estäisi nuoria myös syrjäytymiseltä.

Kokoomus vastusti myös 1970-luvun alussa luotua nykyistä peruskoulujärjestelmää. Se mahdollisti yleissivistävän koulutuksen kaikille varallisuudesta riippumatta. Kokoomus leimasi uudistuksen tasapäistämistempuksi, kun varattomankin perheen lapselle avautui tie kouluttautumiseen.

Pentti Välimaa

Pori

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?