EU:n nähtävä eteensä - Lukijalta - Satakunnan Kansa

EU:n nähtävä eteensä

19.5.2019 14:50

Kone Oy on harkitsemassa saksalaisen hissialan yrityksen hankintaa omistukseensa. Eri asia tietenkin, onnistuuko. Kuitenkin Kone on maailmalla rajussa kisassa hissien ja liukuportaitten markkinoista. Siksi on outoa, että kilpailuviranomaiset EU:ssa olisivat huolissaan siitä, että Kone saisi jonkin määräävän markkina-aseman.

Kyseinen yritys joutuu kilpailemaan Euroopan ulkopuolella amerikkalaisten ja aasialaisten toimittajien kanssa. Siksi EU:n ei pitäisi vaikeuttaa yritysjärjestelyä. Kyse ei ole Euroopan sisäisestä tilanteesta, vaan pärjäämisestä maailmalla.

Matti Tuominen

Ulvila

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut