Mielipide: Porin koululakkautukset läpi kriisin varjolla - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Porin koululakkautukset läpi kriisin varjolla

23.5.2020 10:02

Porin virkamiesjohto on ajamassa koululakkautuksia kiireellä läpi, vaikka valtiolta on tulossa tukea kriisistä kärsiville kunnille. Enäjärvi, Kalaholma ja Reposaari ovat lakkautettavien listalla.

On hyvä, ettei Pohjois-Porin jättikoulua toteuteta, mutta kaikkien lukiolaisten ajaminen samaan kouluun silottaa tietä tuleville pandemioille. Valtion apua odotellessa tällaisten ratkaisujen teko on kerta kaikkiaan ennenaikaista.

Toiseksi kaupunginjohto aikoo nähtävästi lopettaa investoinnit rakennuksiin ja muuhun infrastruktuuriin kokonaan. Esitys 41 miljoonan vähennyksistä investointeihin on jälleen kerran hölmöläisten peiton jatkamista. Rakennukset jatkavat rapistumistaan ja korjausvelka vain kasvaa. Kadut ovat jo nyt surkealla tolalla.

Ei kai tavoitteena voi olla luoda DDR-läistä pysähtyneisyyden aikaa, missä talot repsottavat ja kadut halkeilevat? Kuka sellaiseen kaupunkiin haluaa muuttaa?

Olisi aika ryhtyä pohtimaan asiaa kaupunkilaisten näkökulmasta. Säästettävää kyllä olisi lentoliikenteestä, hallinnosta ja vaikkapa pitkäaikaistyöttömistä maksettavista Kela-sakoista – kaikki on kiinni valinnoista.

On myös pakko kysyä, miksi kaksi päivää ennen superleikkauslistaa päätätettiin valtuustolla 5,4 miljoonasta eurosta Teljäntorin hankintaan. He, jotka ovat olleet pidemmän aikaa Teljäntorilla, tietävät, että rakennus on huonossa kunnossa. Sen remontointiin menee parhaimmillaankin saman verran rahaa kuin hankintaan, todennäköisesti enemmän.

Aki Nummelin

Pori

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: