Olen pelännyt ihmisten reaktioita vaihtoehtoisista hoidoista - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Lukijalta: Olen pelännyt ihmisten reaktioita vaihtoehtoisista hoidoista – lääkäreiden mukaan olen halvaantunut ja "kuollut" monta kertaa

Tiedän ihmisiä, joiden lääkitys on ollut kohdillaan lääkärien raporteissa, vaikka potilas on käyttänyt vaihtoehtoisia hoitomuotoja, kirjoittaa Kirsti Kärki.

19.4.2018 15:30

Merja Lindström (SK 15.4.) puhuu asiasta, joka on jo osittain vanhaa. Nykyään ei ole enää niin jyrkkää suhtautumista vaihtoehtoiseen hoitoon. Lääkärini on hoitanut minua samalla tavalla, vaikka olen käynyt saamassa hoitoa myös muualla.

Minäkin olen pelännyt ihmisten kimppuun käymistä. Vaikka nyt kirjoittamani kokemukset ovat eri puolelta Suomea kuin Merja Lindströmin, siitä huolimatta ne ovat samanlaiset.

Muutin vuonna 1983 perheeni ruokavaliota, kuulen vieläkin lääkärin äänen: "Kuuleeko rouva Kärki, ettei ruualla ole mitään tekemistä sairauksien kanssa".

Kuitenkin ruualla ja yrteillä sekä siedätyshoidolla parani lasteni sekä minun allergiani, sappivaivat ynnä muuta. Vielä 1980-luvulla eivät puhuneet siedätyshoidosta muut kuin biolääketiede.

Tiedän 40 vuoden ajalta ihmisiä, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet sairautensa ohella myös vaihtoehtohoitoja, mutta salanneet lääkäriltään käynnit.

Tiedän ihmisiä, joiden lääkitys on ollut kohdillaan lääkärien raporteissa, vaikka potilas on käyttänyt vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Joskus potilas on jättänyt lääkärin määräämät lääkkeet kokonaan pois.

Kuitenkin apteekista haetaan lääkärin määräämät lääkkeet siinä pelossa, että muuten lääkäri heittäisi potilaan ulos.

Vuonna 1977 olin sairaalassa odottamassa selkäleikkausta. Päivää ennen leikkausta tuttavani kävi valistamassa minua niin tehokkaasti, että leikkauspäivänä mieheni kantoi minut pois sairaalasta, kun en suostunut leikkaukseen.

Lääkäreiden saatesanat olivat: "Seuraava vaihe on halvaus, sitäkös rouva haluaa".

Kolmen kuukauden hoidon jälkeen kävelin ja kävelen, vaikka selkäni on edelleen leikkaamatta.

Vuonna 1983 vein 5-vuotiaan tyttäreni lääkäriin. Testitulos osoitti, että verensokeri oli korkealla.

Tyttäreni jäi sairaalaan. Aloitettiin insuliinihoito.

Jälleen ilmaantui joku, joka kertoi tyttäreni sairaudesta ja sen hoidosta luonnonmukaisesti. Viikon kuluttua otin 5-vuotiaan tyttäreni pois sairaalasta ja aloitettiin homeopatia ja vaihtoehtoinen hoito. Insuliini korvattiin mustikkalehtiuutteella.

Vuoden päästä tyttäreni oli täysin terve ja on edelleen, täytti viime kuussa 40 vuotta.

Minä olen "kuollut" ja halvaantunut lääkäreiden mielestä monta kertaa, mutta vielä nyt kirjoittaessani tätä olen terve.

Joskus 1980-luvulla aloitettiin systemaattiset kolesterolin mittaukset. Minun arvoni olivat 6.8. Kun en suostunut lääkkeisiin, niin ymmärsin hoitajien puheesta, että halvaannun heti huomenna.

En syö edelleenkään kolesterolilääkettä ja arvoni ovat edelleen 6 ja 7 välillä, mutta vielä ei ole halvaus tullut.

Lapseni olivat 5- ja 6-vuotiaita, kun siirryin kasvisruokaan.

Taas sain kuulla totuuden. Lapseni hampaat tippuvat, eivät menesty koulussa ja sata muuta vahinkoa.

Tänään lapseni ovat 40- ja 41-vuotiaita, terveitä ja pitkiä. Hampaat ovat terveet, luusto on hyvässä kunnossa ja koulussakin ovat menestyneet ja saaneet stipendejä.

Mitä nyt on meneillään? Vuonna 2016 menin lääkäriin. Olin ollut koko vuoden niin väsynyt ja haluton elämään, etten enää jaksanut kiinnostua ruuasta enkä yrteistä.

Kilpirauhaskoe osoitti kilpirauhasen vajaatoiminnan. Sain lääkityksen.

Kiitos hyvän lääkärin määräämän lääkityksen, piristyin niin, että menin Helsingin Antioksidanttiklinikalle. Hoito aloitettiin, johon kuului ruoka, vitamiinit, hivenaineet.

Aloin vähitellen pienentää lääkärin määräämää lääkitystä, pienensin annostusta samassa tahdissa kuin sitä oli vuosi sitten nostettu.

Nyt siitä on kulunut vuosi. Tänään tulee kaksi kuukautta ilman lääkärin määräämää lääkitystä. Olo on hyvä.

Tällä kertaa hoidossani oli erikoista se, että hoitava terveyskeskuslääkäri ei reagoinut Helsingin käynteihini, vaikka käynnit merkattiin Kanta-rekisteriini. Hän hoiti minua kuten ennenkin.

Ensimmäistä kertaa minulle tuli turvallinen tunne. Tiesin tai ainakin kuvittelin olevani "turvassa", kun saatoin kertoa kotikunnassani, missä olin käynyt, mitä olin saanut.

Kirjoitukseni tarkoitus on: ei ole yhtä hyvää, vaan monta tapaa saada hoitoa. Ja kaikille ei sovi kaikki.

Miksi me potilaat emme saa valita? Meidänhän se sairaus on, ei lääkäreiden.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: