Mielipidekirjoitus: Hävittäjähankinnat on mietittävä uudestaan - Lukijalta - Satakunnan Kansa

Hävittäjähankinnat on mietittävä uudestaan

26.9.2019 15:51

Vaikka asiantuntijat ovat pitkään puhuneet miehittämättömien aseistettujen lennokkien aiheuttamista uhista, Saudi-Arabiaan tehdyt iskut tulivat varmasti useimmille yllätyksenä. Varmasti eri puolella maailmaa bunkkereissa ja kabineteissa mietitään vakavasti nyt syntynyttä tilannetta.

Erikoista olisi, mikäli tällä ei olisi merkitystä valtioiden turvallisuuspolitiikan uudelleen arvioimiseen.

Pitäisikö Suomessakin ottaa aikalisä, jotta ei tehtäisi kauaskantoisia päätöksiä sijoittamalla miljardeja asejärjestelmiin, jotka osoittautuvat muutaman vuoden päästä aikansa eläneiksi ja tehottomiksi?

Nykyinen hallitus tulee päättämään uusista hävittäjähankinnoista. 64 hävittäjän hankintahinnan on arvioitu nousevan kymmenen miljardin luokkaan.

Summa on valtava, vaikka se ajoittuukin useille vuosille, varsinkin kun samaan aikaan pitää hoitaa niiden aiempaa suuremmista ylläpito- ja käyttökustannuksista. Kolmenkymmenen vuoden elinkaarikustannusten on arvioitu olevan 30 miljardia euroa.

Hankinnoissa puhutaan sellaisista rahoista, että ne tulevat vaikuttamaan Suomen kansantalouteen useita vuosikymmeniä. Samaan aikaan nykyisellä ja tulevilla hallituksilla on ratkaistavana merkittäviä taloudellisia hyvinvointiin vaikuttavia asioita.

Vetoamme hallituspuolueisiin lisäajan ottamiseksi hävittäjähankinnoista päättämiseen. Nyt tulisi perustaa asiantuntijaryhmä, joka koostuisi laaja-alaisen turvallisuuskäsityksen mukaan eri alojen asiantuntijoista ja joka seuraisi maailmalla käytävää turvallisuus- ja sotilaspoliittista keskustelua.

Tapio Solala

Satakunnan Rauhanpuolustajat ry:n puheenjohtaja

Jiri Mäntysalo

Satakunnan Rauhanpuolustajat ry:n sihteeri

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?