Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lukemisto

Ulla Jaakontytär kuoli talviselle suolle juuri ennen joulua: risti loimukoivun juurella muistuttaa kirkonvaivaisen, mutta itsellisen naisen erikoisesta elämästä Kolme vuotta sumun keskellä: Marjo Nurmisen kroppa teki stopin yhdessä yössä, krooninen väsymysoireyhtymä muutti elämän täysin, mutta periksi ei annata Oma isä ja äiti antoivat kartanolaisten lahkon varastaa Leevi K. Laitiselta lapsuuden ja nuoruuden, silti valoisampaa ihmistä saa hakea – tuore elämäkerta kertoo asenteen voimasta Olli Lindholmin elämä: Ärhäkkäästä porilaisesta punk-pojasta kasvoi legendaarinen artisti, mutta juuriaan hän ei unohtanut koskaan Yön Olli Lindholm kertoi, miten kohut lamaannuttivat kokeneen muusikon: Hän alkoi varoa sanojaan, sillä kaikki yhdistettiin vain potkuihin, eroon ja Joutsenlaulun tuhoamiseen Superjulkkis Merikarvialta kaatoi kansaa "siinä missä uskon miehetkin" – kolme aikalaista kertoo, millaista oli mestarihypnotisoija Olliver Hawkin läheisyydessä Headhunterit kertovat 10 vinkkiä, kuinka tulet huomatuksi – Näin vastaat puheluun, joka voi muuttaa työurasi suunnan Äidiksi 14-, 16- ja 18-vuotiaina, kolme satakuntalaista naista kertoo, millaista oli saada lapsi nuorena Paheneva migreeni ja selkävaivat olivat viemässä sairaanhoitaja Anu Ylösen, 43, työkyvyn – tallilla ääneen lausuttu haave muutti tulevaisuuden: "Olin juuri hyvässä iässä" 250 000 jonotti tuulessa ja tuiskussa helsinkiläiseen hittimuseoon – Toistaako uusi näyttely kävijäihmeen? "Pikkulapsetkin saattavat innostua" Skeittaava sosiologi Antti Wallin, 36, tuppautui seisoskeleviin ukkoporukoihin oppiakseen, miten eläkeläiset valtaavat keskustan – "pitäisi keskustella siitä, miten samoihin kaupunkitiloihin mahtuvat niin eläkeläiset kuin nuoret" Luonto soi Kaisa Kulhuan musiikissa – koti pellon äärellä Vihteljärvellä on voimaannuttava Yksi Suomen seuratuimmista ihmisistä on poissa – Matti Nykäsen merkitys oli urheilua isompi, sillä hänestä riitti jokaiselle jotakin "Rukoilin, että älä sulje tunnuksia, muuten elämästäni tulee yhtä helvettiä." Omaishoitaja ja edunvalvoja Pirjo Tiltti joutui todelliseen rumbaan, kun pankki sulki äidin, Maija Tiltin, 88, tunnukset –Samassa jamassa ovat monet ikäihmisten omaiset Paljonko sinä tienaat? Kysyimme viideltä eri ammattilaiselta, mihin heidän palkkansa riittää – Yrittäjä Linda Asikainen, 35, ansaitsi aiemmin 80 000 vuodessa, mutta ei maksa nyt itselleen palkkaa Kotiseuturakas porilainen Tiina Santavuo päätyi tanssitaiteilijaksi monen mutkan kautta: "Teatterikorkeakoulu tuntui Tylypahkan velhokoululta" Päivä noidankehässä: Et saa pankin avainlukulistaa aktivoiduksi, jos sinulla ei ole henkilökorttia, henkilökorttia ei voi anoa, ellei ole avainlukulistaa – nyt puhuu asiakas Niemispelto Eino Grön on levyttänyt enemmän kuin Olavi Virta ja lähtee vielä kiertueelle – Eikka muistelee, kuinka löysi rakkaan Marjattansa Tässä pahimmat skenaariot: Mihin kaikkeen meistä kerättyjä tietoja voitaisiin käyttää – Some-, netti- ja puhelukäyttäytymisestämme kerättyjen tietojen perusteella syntyy tarkka profiili Hyökyaalto päätti pitkän taistelun suureen ja selvittämättömään tragediaan – Myrsky nielaisi syvyyksiin 53 merisotilasta Porin edustalla Sanna Mämmi halusi löytää tasapainon ja jakaa sitä nyt muille – Joillekin asiakkaille hän joutuu suosittelemaan mieluummin terapiaa Ikävä iskee kolmekymppisiin: Mihin vanhat ystävät katoavat? Niko, 31: "Yritin pakonomaisesti soitella ja lähettää viestejä" Kun 14-vuotias raumalaispoika surmasi kaksi luokkatoveriaan, aikuiset pakottivat lapset kokemaan helvetin uudelleen – "Opettaja alkoi kirjoittaa läsnäolijoita ylös. Sitten pamahti" Monikulttuurisuutta ihannoiva ystävä neuvoi Suvi Ratista pysymään hiljaa uskovaisesta taustastaan – "Lestadiolaisuus oli liian noloa matskua taiteelle" 14 kysymystä talviautoilusta: Kannattaako pakkasella ajaa pienellä vai isolla vaihteella ja millaisissa pakkaslukemissa oma auto on syytä jättää kotiin? 5 tähden ilmaisia aamiaisia katetaan Porissa: Kun kaikki saavat tulla syömään, mistä on kyse? Ivalon ohjannut, kansainvälisesti tunnettu Hannu Salonen on kotoisin Porista: "Noormarkun kesät vaikuttivat ammatinvalintaani" Carita Huvinen perustaa Kokemäelle lastensuojelulaitoksen: "Mitä kamalampi nuori on murrosiässä, sitä lähemmäksi sydäntäni hän pääsee" Harvinainen kolmosraskaus: Kohdussa ei pitänyt olla yhtään lasta – ja sitten olikin neiti A, B ja C – isä-Teemu nikkaroi kolmosille kaksi metriä leveän hoitopöydän Huittislainen pilkkijä Esa Tenkanen putosi jäihin ja kamppaili kylmässä vedessä yli tunnin – Pelastui kuin ihmeen kaupalla: "Olen maailman onnellisin ihminen" Pertti Juhola rauhoitti höyryäviä kiekkomiehiä katseellaan ja sanoillaan – Vellu ei jäänyt sanattomaksi, Lallin tempuille oli joskus parempi kääntää selkänsä Mitä Kuun pimeä puoli tarkoittaa ja mitä siellä on? – Tässä kuusi keskeistä syytä siihen, miksi ihminen haluaa palata takaisin Kuuhun ja tutkia Kuun kääntöpuolta Salonkien sisään mahtui suuri rakkaustarina – "Mitä tehdä, jos mies haluaa työhuoneensa seinälle teoksen alastomana pötköttävästä naisesta?" Kesällä Pori Jazzin toimitusjohtajan paikalta erotettu Aki Ruotsala näkee tapauksessaan piirteitä laajemmasta kulttuurisodasta: ”Olemmeko me suomalaiset oppineet 100 vuodessa yhtään mitään?” Puutteellinen hoito piinaa kilpirauhaspotilaita – Elina Holstila kärsi kymmenen vuotta turhaan: Tämä kaikki pitää tietää sairaudesta Vain harvoin yksi ihminen vaikuttaa kansansa tulevaisuuteen niin paljon kuin tykistönkenraali Vilho Petter Nenonen suomalaisiin Olisiko tarkka-ampuja Simo Häyhä nykysodassa huippusotilas? Puolustusvoimat rakentaa sata uutta sotilaan profiilia, tässä niistä kolme – täysin uudenlainen osaajakin voi olla huippuosaaja "Satakunta on kuin suppilo, jonka läpi meidät kaikki työnnettiin", Jussi Sutisesta kasvoi silti oma tien kulkija Jussi Sudenlehti, terapeutti, muusikko ja kirjailija "Onhan tämä vähän hulluakin pyörittää tällaista ohjelmaa tällaisessa kaupungissa" – Validi Karkia -klubien isähahmon Jyrki Laihon mielestä tuntematontakin pitää arvostaa Tätä Poria ei enää ole, mutta se elää Antti Suomisen valokuvissa – katso, miten kaupunkikuva on muuttunut 50 vuodessa Tuntematon nainen kuristi teini-ikäistä Joonaa, kalju mies loukkaantui Emilian siilitukasta – silmätikuksi joutumisen kynnys on Porissa todella matala: "Tässä kaupungissa olet vapaata riistaa" Työmatkalta alkunsa saanut rakkaustarina vei Minnan Turkkiin – Näin suosikkiyhtyeen laulajasta tuli emäntä alanyalaiseen aikuisten hotelliin Kolme tarinaa kroonisesta kivusta: Jonna itki terveyskeskuksen luukulla, koska oli kipujen vuoksi niin loppu – Antakaa aika sellaiselle ihmiselle, joka kuuntelee! "Joku voi haluta huulet isommaksi, kun haluaa lisää seuraajia Instagramissa" – Porissa työskentelevä plastiikkakirurgi Salvatore Giordano on edelläkävijä lihavuusleikkausten tutkimuksessa Työuupumus ajoi Vennyn, 29, ja Jussin, 38, selkä seinää vasten – Pariskunta jätti palkkatyönsä Helsingissä, muutti Kokemäelle ja perusti hyvinvointiyrityksen Sastamalalaisen Annikki Lindströmin 8-vuotias poika putosi traktorin kyydistä ja kuoli – "Et saa tulla tänne, soita ambulanssi!" Päivi Pessi-Järvenpää käveli Satakunnan keskussairaalan päivystykseen sunnuntai-iltana 23.11.2014, seuraavana perjantaina hän hyvästeli miehensä ja tyttärensä "Äiti antaa sulle kaikki anteeksi eikä ole mistään vihainen" – Monica Tiisalan tytär ei saanut ajoissa apua ja riisti henkensä, nyt äiti haluaa olla tukena muille saman surun valtaan joutuville Porin pigmenttitehtaan ranskalaisesta kilpakumppanista tulikin kohtalotoveri – "Kun kuulin Venatorin sulkemispäätöksestä Porissa, ensimmäinen ajatus oli kaksoishuijaus" "Joka kouluaamu tulimme Auransillalla vastakkain tietämättä, että olemme sisaruksia", kun Arja-Kaarina Kuntun äiti kuoli lapsivuoteeseen, 7 lapsen sisarusparvi hajotettiin ympäri Suomea ja Ruotsia