Lukemisto

Ei enää ujo ja arka, mutta yhä Rosa – taiteilijanimi oli Rosa Liksomille alun perin suoja, jonka turvin saattoi kypsyä rauhassa

Finlandia-voittonsa jälkeen Rosa Liksom on suhtautunut julkisuuteen entistä avoimemmin, mutta haluaa yhä olla esillä vain asiapohjalta. Uusi romaani kertoo Suomen ja natsi-Saksan eliitin suhteista ja perheväkivallasta.

Kimmo Penttinen
Ei enää ujo ja arka, mutta yhä Rosa – taiteilijanimi oli Rosa Liksomille alun perin suoja, jonka turvin saattoi kypsyä rauhassa

Rosa Liksom on ollut vapaa taiteilija 1990-luvun alkuvuosista saakka. Hän elätti pitkään sellaista toivetta, että kirjoittamisen rinnalla kulkisi akateeminen ura. Kirjoittaminen ja taide veivät kuitenkin mukanaan, ja nyt Liksom jo tietää, että niin pitikin käydä. –Minulla on niin vilkas mielikuvitus, että en sopisi tutkijaksi. Siinä ei voi irrotella niin kuin fiktion tekemisessä, ja minä olen irrottelija.

Hanna Kuonanoja

Rosa Liksomilla on kirkas ja perusteellinen nauru. Se täyttää eleettömän kokoushuoneen hetkessä.

Nyt naurun synnyttää hänen oma lausuntonsa, tiivistys suhteesta julkisuuteen. Onkin se yli kahdellekymmenelle kielelle käännetyn kirjailijan suusta kuultuna…


Mukavaa huomata, että pidät laadukkaasta journalismista!

Olet lukenut viikon maksuttomat juttusi. Jos olet jo tilaaja, pääset lukemaan artikkelin loppuun kirjautumalla sisään.


Lue myös