Isä poistui Porista ja poika palasi Paneliaan: Siinä välissä tapahtui kauheita - Lukemisto - Satakunnan Kansa

Lapuanliikkeen miehet pahoinpitelivät Eino Niemisen ja riistivät vaatteita hänen yltään Vaasassa 4. kesäkuuta 1930. Saadakseen parempia kuvia, valokuvaaja Paavo Poutiaisen kerrotaan yllyttäneen tekijöitä. Kuuluisa otos sai nimen ”Riisuminen”. ­

Porilaisesta Eino Niemisestä tuli kesällä 1930 lapuanliikkeen pieksemä ja riisuma pakolainen – Ympyrä sulkeutui yli 50 vuotta myöhemmin, kun vaimo ja pariskunnan poika pääsivät muuttamaan Satakuntaan

Eino Nieminen pakeni Ruotsiin ja katosi myöhemmin nuorikkonsa kanssa Petroskoihin. Onnea ei löytynyt kummastakaan.


14.2. 9:00

Hän leikkasi kesällä ruohon ja lapioi talvella lumen vain polulta, jota kulki. Enempi tuntui turhalta. Hyödyllisempää oli lukea kirjoja tai maalata tauluja.

Hän oli panelialainen taidemaalari Folke Nieminen (1931-2010). Sekä pääkaupunkiseudulla että kotimaakunnassaan Satakunnassa Nieminen ikuisti kankaalle kymmeniä neuvoksia, johtajia ja muita merkkihenkilöitä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?