Jiri Kattelus teki taloudellisesta ajamisesta taiteenlajin ja kertoo nyt, millä kikoilla hän säästää satoja euroja bensakuluissa – Oletko kuullut ”viiden sekunnin säännöstä”?

Bensa maksaa nyt jopa 2,5 euroa litralta. Tässä jutussa kokenut liikenneopettaja kertoo kaikki keinot, joilla polttoaineen kulutusta voi pienentää. Osa vinkeistä on sellaisia, joita edes kokenut autoilija ei välttämättä ole koskaan tullut ajatelleeksi. Parhaimmillaan säästöä voi tulla satoja euroja.

Ajo-opettaja ja kouluttaja Jiri Katteluksella on kaksi perussääntöä säästävään ajotapaan: omaan suoritukseen eli ajamiseen on keskityttävä täysillä, ja kaikkia turhia pysähdyksiä on vältettävä. Kattelus kuvattiin Viinikan liikenneympyrän tuntumassa Tampereella.

5.6. 12:00

Liikenneopettaja Jiri Kattelus on taloudellisen ajotavan kouluttaja. Hän tietää, miten autoilija voi merkittävästi vähentää polttoaineen kulutusta nyt kun sen hintakin hipoo ennätyslukemia.

Kattelus antaa esimerkin. Miten itse toimisit tilanteessa? ”Risteyksessä on kaksi kaistaa eteenpäin. Oikealta kaistalta voi myös kääntyä oikealle. Kumpaa kaistaa liittymään saapuvan kannattaa mieluummin käyttää, jos hän haluaa jatkaa risteyksestä suoraan eteenpäin?”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut