Kaksi kuoli Lempääläntien kolarissa Tampereella

Henkilöauto ja kuorma-auto törmäsivät Tampereella keskiviikkoiltana. Onnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä.

Postin jakeluauto ja henkilöauto kolaroivat pahoin Lempääläntiellä Tampereella ennen iltakymmentä keskiviikkona.

7.4. 11:47

Tampere

Lempääläntiellä Tampereella keskiviikkoiltana tapahtuneessa jakeluauton ja henkilöauton nokkakolarissa on kuollut kaksi ihmistä. Molemmat kuolleet olivat henkilöauton kyydissä. Toinen onnettomuuden uhreista kuoli kolaripaikalla, toinen sairaalassa.

Henkilöauton kuljettaja on sairaalahoidossa.

Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Ona Autere kertoo onnettomuuden uhrien olevan 1970–1980-luvuilla syntyneitä. Kumpikaan ei ole Pirkanmaalta.

Kuorma-auton kuljettajan vammoja selvitetään, mutta Autere kertoo, että tiettävästi hänen vammansa eivät ole ainakaan niin vakavia, että ne vaatisivat sairaalahoitoa. Poliisi selvittää parhaillaan onnettomuuden yksityiskohtia.

Vauhdin epäillään olleen kova

Ona Autere kertoo, että henkilöauton epäillään tulleen Lempääläntiellä Helsinkiin johtavan moottoritien alkupäässä sijaitsevan ylikulun kohdalla kaarteeseen kovaa vauhtia Lempäälän suunnasta. Kuljettaja oli Autereen mukaan ilmeisesti menettänyt kaarteessa ajoneuvonsa hallinnan ja ajautunut vastaan tulleen Postin jakeluauton vasempaan etukulmaan. Lempäälän suunnasta tullut henkilöauto vaurioitui törmäyksessä pahoin.

”Jakeluauton kuljettajaa ei epäillä mistään rikoksesta”, Autere toteaa.

Hän kertoo, että päihteiden osuutta onnettomuuteen selvitetään.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuudesta kello 21.41.

Onnettomuuspaikka sijaitsee loivassa alamäessä. Tie oli onnettomuushetkellä luminen ja liukas.

Onnettomuuden vuoksi Lempääläntie oli kokonaan suljettuna liikenteeltä noin viisi tuntia. Fintrafficin Tampereen-tieliikennekeskus kertoi tilanteen olleen ohi kello 2.44.

Hälytys onnettomuudesta tuli keskiviikkona noin kello 21.40. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut