Von Hertzen Brothers ei lannistunut, vaikka maailmanvalloitus otti takapakkia: "Koetamme nauttia hetkestä miettimättä tulevaisuutta liikaa"

Von Hertzen Brothers pitää briteistä saatuja uusia kuuntelijoita yhtenä suurimmista saavutuksistaan. Albumi War Is Over on työvoitto.

Tero Ahonen
Von Hertzen Brothers ei lannistunut, vaikka maailmanvalloitus otti takapakkia: "Koetamme nauttia hetkestä miettimättä tulevaisuutta liikaa"

Von Hertzen Brothers on ollut veljesten Jonne, Mikko ja Kie von Hertzenin pääbändi jo yli 10 vuotta.

Petri Silas

Rockbändi ei ole varma uravalinta. Mutta kun isä soittaa omien lapsuusvuosien taustalla The Roostersissa ja setä Cumuluksessa, kotoa saatu malli ja tuki poikkeavat tyypillisestä. Ja jos mukaan saa omat veljensä, voi ajatus käydä kiehtomaan.

Näissä asetelmissa oli helsinkiläinen Hertzenin poikakatras vuosituhannen taitteessa. Isoveli Kie surffasi suosion aalloilla Don Huonojen jäsenenä ja pikkuveli Jonnella riitti keikkaa Jonna Tervomaan yhtyeessä. Vain trion keskimmäinen, Mikko, oli leipiintynyt suomalaiseen maisemaan. Maistettuaan menestystä Egotripin kanssa hän löysi gurun Äiti Ammasta ja lähti henkistymään Intiaan.

Kun Kie ja Jonne matkustivat tapaamaan veljeään, mukaan pakattiin soittimia ja äänityskalustoa. Idea oli sovitella rennosti paria Mikon biisiä. Muoto löytyi kaikille rakkaiden 1970-luvun yhtyeiden soundista, ja pian oli kasassa Led Zeppelinin ja Pink Floydin hengessä soivan levyn runko. Mikko palasi Suomeen, ja soiton iloa uhkuva materiaali viimeisteltiin ja julkaistiin.

Noista hetkistä on 17 vuotta, seitsemän albumia ja kymmeniä tulisia esiintymisiä ympäri Eurooppaa. Paljon kokenut kolmikko, josta kukin laulaa Von Hertzen Brothersissa, näkee matkan eri tavoin.

–Briteistä saadut uudet kuuntelijat ovat yksi suurimmista saavutuksistamme, avaa bassoa soittava Jonne.

–Sille markkinalle on vaikea tunkea, ja vaikka naamamme olivat alkuun monille tuttuja Suomessa, siellä jalkatyö starttasi nollasta.

Umpihangessa hiihtoa

Kitaratontin jakavat Mikko ja Kie korostavat perusasioita. Ensin mainitulle on kova juttu, että kolmikko pysyy puheväleissä ja tekee korkealaatuista työtä yhdessä.

–Omalla kohdalla ikimuistoisimpia merkkipaaluja eivät ole kultalevyjuhlat tai isot keikat. Saan virtaa ystävien, kollegoiden ja tuntemattomien tarinoista. Siitä, miten musastamme on tullut heille jossain elämän vaiheessa henkilökohtaista. Stoorien voimalla jaksaa sitä umpihangessa hiihtoa, jota tämä duuni välillä on, Kie sanoo.

"Nautimme hetkestä"

Tuore albumi War Is Over on työvoitto, jonka syntyyn ei edellislevyn jälkipyykissä moni uskonut. Ylikansallinen levy-yhtiö panosti New Day Risingin (2015) tekoon, mutta jätti markkinoinnin kesken. Hyvässä nousukiidossa olleet ulkomaiden kuviot sakkasivat.

Uusi yhteistyökumppani löytyi Alankomaista, ja toivoa riittää taas. Vaikka ikää tulee lisää ja Kie on ehtinyt kahden lapsen isäksi, Peter Panin asenne ei väisty ”nyt tai ei koskaan” -kärjistyksen tieltä. Lisää luottoa valaa yhtyeeseen palannut ässärumpali Sami Kuoppamäki.

–Taiteen tekeminen vaatii inspiroitumista ja tunnetta siitä, että on uuden äärellä. Meidän kolmen ympärillä vaihtuneet ihmiset, erityisesti Kuoppis, ovat tuoneet prosessiin näitä ulottuvuuksia, Kie arvioi.

Mikko ottaa kärkevämmän kannan.

–Aina pitää ajatella “nyt tai ei koskaan”. Bändi on hyvä, ja koetamme nauttia hetkestä miettimättä tulevaisuutta liikaa. Oikeita asioita seuraa, kun tekee hommansa hyvin.

Nuiva kritiikki

Uuden levyn osaksi Soundista tullut nuiva kritiikki ja Mikon Facebook-kommentti siihen saivat helsinkiläiskriitikot moittimaan Von Hertzen Brothersia tosikoiksi. Mikko on vähällä vahvistaa väitteen.

–En saanut koulussa koskaan vain seiskaa musiikista, eikä kolme tähteä tälle levylle ole missään suhteessa biiseihin ja soittoon! Siksi otin vähän kantaa.

Pikkuveli paketoi aiheen.

–Se kuitti osui maaliin. Ei meillä ole huumorintajua, Jonne virnistää.

Von Hertzen Brothers Porin Kinossa 9.12. kello 20

Von Hertzen Brothers

1970 Kristian Magnus von Hertzen syntyy.

1972 Magnus Mikael von Hertzen syntyy.

1977 Johan Magnus von Hertzen syntyy.

1998 Mikko kyllästyy Lemonatoriin sekä Egotrippiin ja muuttaa Intiaan, Suomessa Jonne menestyy Jonna Tervomaan, Kie taas Don Huonojen kanssa.

2001 Intian Varkalassa projektiluonteisesti valmisteltu esikoisalbumi Experience ilmestyy.

2006 Von Hertzen Brothers muuttuu Approach-levyn myötä veljesten pääbändiksi.

2007 Kokoonpano täydentyy kosketinsoittaja Juha Kuoppalalla ja rumpali Mikko Kaakkuriniemellä.

2008 Love Remains the Same -kiekko nousee ilmestyessään Suomen listakärkeen.

2011 Suoraan listaykköseksi mennyt Stars Aligned -albumi tuo kolmannen kultalevyn.

2013 Yhtye suuntaa Nine Lives -levyn myötä määrätietoisesti ulkomaille.

2014 Äänittää Kanadassa kuudennen levynsä New Day Risingin.

2017 War Is Over -albumi ilmestyy hollantilaisen Mascot -levy-yhtiön kautta.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Tossa musassa on periaatteessa kaikki palikat olemassa muttei se ei vaan minusta kuulosta hyvältä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös