Suomalaisen musiikin juhlaa klassisen ystäville: Kaksi palkittua muusikkoa konsertoi Porissa

Suomalaisen musiikin juhlaa klassisen ystäville: Kaksi palkittua muusikkoa konsertoi Porissa

Palkittu liedpianisti Tuula Hällström konsertoi Kristian Lindroosin kanssa Teljän kirkossa.

Sini Kuvaja

Teljän kirkossa pääsee lauantaina 9.12. kuulemaan kahta palkittua muusikkoa esittämässä suomalaista laulumusiikkia koko itsenäisen Suomen historian ajalta.

Baritoni Kristian Lindroos aloitti yhteistyön pianisti Tuula Hällströmin kanssa voitettuaan Lappeenrannan laulukilpailujen miesten sarjan vuonna 2016. Kaksikko on konsertoinut aktiivisesti siitä lähtien.

Hällström tiesi jo viisivuotiaana haluavansa aikuisena pianistiksi. Hän voitti Pieksämäellä järjestetyn liedpianistikilpailun vuonna 1999. Hän on konsertoinut viime aikoina muun muassa Essi Luttisen, Ville Rusasen ja Mari Palon kanssa.

Maailman oopperataloissa debytoinut baritoni Kristian Lindroos konsertoi Porissa lauantaina.

Maailman oopperataloissa debytoinut baritoni Kristian Lindroos konsertoi Porissa lauantaina.

Kristian Lindroos on laulajien sukua. Hänen isänsä on basso Petri Lindroos ja isoisä tenori Peter Lindroos.

Hän debytoi 2015 Firenzen oopperatalossa Marco Tutinon oopperassa Le Braci. Samana vuonna hän lauloi Belcoren roolin Donizettin oopperassa Lemmenjuoma Milanon Teatro Nuovossa.

Teljän kirkossa kaksikko esittää suomalaista laulumusiikkia alkaen Sibeliuksen Kukkasarjasta, joka on sävelletty tasan sata vuotta sitten.

Konsertti alkaa kello 18.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös