Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porissa esittäytyvä taiteilija Ana Torfs luo taidetta, joka vaatii keskittymään: "Elämme typeryyden aikaa"

Legendaarisen merimatkan jälkeen Kristoffer Kolumbus laskee saappaansa saarelle, nimeää sen San Salvadoriksi ja julistaa ensi töikseen valloittavansa sen Espanjalle. Tai niin kertoo Kolumbuksen päiväkirja lokakuun 12. päivästä 1492. Samaiseen päiväkirjaan Kolumbus kirjasi varhaisempien tutkimusmatkailijoiden tyyliin myös havaintoja koiranpäisistä ihmisistä ja yksisilmäisten heimoista. Tai ainakin luullaan että kirjasi. Kolumbuksen päiväkirjasta säilyi ainoastaan munkki Bartolomé de las Casasin 1500-luvulla kopioima lyhennelmä. Sama munkki puolusti Amerikan alkuperäiskansojen oikeuksia mutta kehotti Espanjan kuningasta lähettämään heidän sijaansa afrikkalaisia Atlantin yli orjaksi sokeriruokoviljelmille. Tällaisista historiaa koskevista tiedon ja kertomusten kappaleista belgialainen taiteilija Ana Torfs loi laajan installaation The Parrot & the Nightingale (2014). Se on esillä hänen Porin taidemuseossa tänään avautuvassa näyttelyssään. Installaatiossa suurilla näytöillä mustavalkoiset valokuvat eksoottisesta metsämaisemasta vaihtuvat asteittain toisiksi. Katsoja ei pysty osoittamaan tarkkaa hetkeä, jona kuva vaihtuu. Taustalla kuuluu katkelmia Kolumbuksen päiväkirjasta, joita välitetään myös videolla eri viittomakielillä. Torfs haluaa kutsua katsojan kulkemaan Kolumbuksen mukana viidakkoon, jossa matka etenee rauhanomaisesta alkuperäisväestön ja papukaijojen ihmettelystä yhä syvemmälle väkivallan ytimeen. –Minua kiinnostaa, miten historia välittyy. Historiankirjoitus on aina rakennettua ja täynnä virheitä, ja tulkintoihin vaikuttaa kirjoittajan tausta, Torfs sanoo. Yksittäisen taideteoksen tekoon Torfs saattaa käyttää jopa vuoden tai kaksi. Hän kerää erilaista historiallista dokumenttiaineistoa ja kypsyttelee hitaasti ajatuksiaan. Kolumbuksen päiväkirjan yli 400 sivusta hän valitsi teokseensa 33 katkelmaa. Jossain vaiheessa Kolumbuksen päiväkirja yhdistyi hänen toiseen kiinnostuksen kohteeseensa: kuubalaiseen villiintyneeseen kasvitieteelliseen puutarhaan. Perinteinen dokumentaarisuus ei kiinnosta Torfsia, vaikka hän on opiskellut elokuva-alaa. –Dokumentit ovat aina valheita, vaikka niitä luullaan todeksi. Aina on olemassa joku, joka valitsee dokumentissa esitettävät asiat. Kaikki on mielestäni tarinankerrontaa. Torfs kutsuu myös itseään tarinankertojaksi mutta kaikkea muuta kuin perinteiseksi sellaiseksi. Hän jättää myös yleisölle pureskeltavaa. Torfs puhuu nykyajasta typerän yksinkertaisuuden aikana. –Maailmassa yleisöä kohdellaan yhä enemmän kuin vauvoja. Ihmiset myös haluavat tietää kaiken jo etukäteen sen sijaan, että ajattelisivat itse, Torfs sanoo.   Taiteilija Ana Torfs esittelee näyttelynsä Figments & Fragments yleisölle Porin taidemuseossa perjantaina 22.9. kello 12. Avajaiset 22.9. kello 18–20. Syntynyt 1963 Belgiassa. Maisterin tutkinto viestinnästä (Leuven University) ja elokuvataiteesta (Sint-Lucas University College of Art & Design, Bryssel). Käsittelee usein teoksissaan kielen ja kuvan suhdetta, kerronnan rakenteita, näkyväksi tekemistä ja manipulaatiota. Torfs käyttää työssään dokumentaarista aineistoa. Hän yhdistää poliittisen historian fragmentteja ajankohtaisiin havaintoihin. Torfs asuu ja työskentelee Brysselissä. Hänen yksityisnäyttelyitään on pidetty muun muassa seuraavissa paikoissa: Centro de Arte Moderna Lissabon. WIELS Contemporary Art Centre Bryssel, Generali Foundation Wien. Näyttely Figments & Fragments Porin taidemuseon Siivessä 22.9.2017–25.2.2018.