Mikko EloPori

Pori Jazz palautti pikavauhdilla Popjazzleirin esityksen festivaalin tarjontaan. Festivaaliorganisaatio tiedotti keskiviikkona, että Popjazzleirin konsertti on lisätty ohjelmaan keskiviikkona 18. heinäkuuta kello 12.30. Leiriläiset esiintyvät Kirjurin kesäravintolassa.

Valtakunnallinen Popjazzleiri alkoi Nakkilassa tiistaina. Leiri on esiintynyt perinteisesti Pori Jazzin ilmaiskonsertissa. Esiintymisen peruminen aiheutti runsaasti pettymystä leiriläisissä. Satakunnan Kansa uutisoi esiintymisen peruuntumisesta tiistaina. Jazz-organisaatio kertoi palauttaneensa leiriläisten esiintymisen ohjelmaan keskiviikkona.

–Kun Popjazzleirin konsertin kohtalo nousi esille, tarkastelimme vielä asiaa ja parin päivän pyörittämisen jälkeen löysimme sille slotin, joka solahtaa muuhun ohjelmistoon. Muutaman viikon takainen kiire aikataulujen rakentamisessa ei ollut enää samalla tavalla läsnä, kertoo Pori Jazzin taiteellinen johtaja Mikkomatti Aro.

Aro korostaa, että hänen mielestään asian merkitys on paisunut yli äyräidensä.

–Kyse ei ollut taloudellisista syistä, arvostuksen puutteesta eikä Pori Jazzin periaatteellisista linjauksista, vaan ohjelmistopalapelin monimutkaisesta rakentamisesta. Niin kuin some-kohuissa tuppaa käymään, asiat suistuivat raiteiltaan.


Lue myös nämä


Kommentit (22)

  • Jussi Heiniluoma

    ”Niin kuin some-kohuissa tuppaa käymään, asiat suistuivat raiteiltaan.” Eiköhän tässä käynyt kuitenkin niin, että asiat suistuivat raiteilleen.

  • Desantti

    Aika harva näyttää edes yrittävän vähänkään ymmärtää. Mistä täältä saa popcornia?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio