Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Osa huiviin pukeutuneista naisista on saanut Porissa osakseen huutelua – Puuvillaan tulee näyttely huivin erilaisista merkityksistä

Kauppakeskus Puuvillaan Poriin tulee esille näyttely, jossa kymmenen naista kertoo huivin käytöstä omasta näkökulmastaan. Naisten tarinat tuodaan esiin valokuvin ja tekstein. Porin kaupunki tekee näyttelyn yhteistyössä Turun yliopiston kanssa. Näyttelyn aiheeksi valittiin huivi, koska aihe on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Näyttelyssä näkökulma on yksilöissä huiveihin pukeutuneina. Haastateltuina on sekä maahanmuuttajia että suomalaisia naisia. Jollekin huivi on onnenvaate, toiselle lahja tärkeältä ihmiseltä ja kolmas kunnioittaa huivilla uskontoaan. –Kaikilla on oikeus ilmaista itseä pukeutumisvalintojen kautta, sanoo opiskelija Toni Salikka . –Niin pienellä ulkoisella asialla voi olla ihmisille todella erilaisia merkityksiä, lisää naisia valokuvannut opiskelija Sofia Malinen . Näyttely vahvistaa osaltaan maahanmuuttajanaisia ja tuo esiin heidän tarinoitaan. Näin valokuvanäyttelyn kokee maahanmuuttajien kanssa työskentelevä Porin kaupungin projektityöntekijä Soniya Raissi . –Porilaisille tämä tarjoaa mahdollisuuden nähdä, keitä elää täällä kanssanne. Viimeisen 2–3 vuoden aikana myös Pori on muuttunut toisennäköiseksi, Raissi huomauttaa.   Moni pitää huivia naisen alistamisen symbolina. Pohtivatko näyttelyn järjestäjät tätä näkökulmaa? Opiskelijat vastaavat puhuneensa tästäkin aiheesta. Näyttelyn tarkoitus ei kuitenkaan ole ottaa kantaa huivin käyttämiseen vaan antaa naisten itse kertoa huivin merkityksestä heille. –Monilla on kielteinen käsitys huivia käyttävistä naisista. Me haluamme näyttää, että huivia käyttää sisar, vaimo, ainutlaatuinen yksilö. Heillä jokaisella on oma tarinansa, Raissi toteaa. Haastateltavien ja kuvattavien naisten löytäminen mukaan näyttelyyn ei ollut helppoa. Opiskelijat kävivät muun muassa Liinaharjan vastaanottokeskuksessa tutustumassa turvapaikanhakijoihin. Monet naisista olivat ujoja eivätkä halunneet kertoa elämästään. He eivät myöskään halunneet antaa aiheesta haastattelua lehdelle. Uskonnollisesta tai kulttuurisesta syystä huivia käyttävät naiset ovat kokeneet liikkumisen Porissa julkisilla paikoilla eri tavoin. Maahanmuuttajia haastatelleet Raissi ja Petra Nikula kertoivat osan naisista tunteen olonsa hyvin luontevaksi huivissa. Joidenkin perään puolestaan oli huudeltu kaupungilla. Jotkut naisista sanoivat, että huivi tuntuu olevan suomalaisille vieras ilmiö. Turun yliopiston opiskelijat ovat valmistelleet näyttelyä viime syksystä lähtien. Näyttely tulee Puuvillan jälkeen esille Promenadikeskukseen ja Porin kaupunginkirjastoon. Näyttely kertoo valokuvin ja tekstein huivin moninaisista merkityksistä. Se avautuu Kauppakeskus Puuvillassa 26.2. kello 16.30. Aineisto julkaistaan myös verkkosivuilla osaminua.com Näyttelyn toteuttavat Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman opiskelijat ja Porin kaupungin projektiryhmä. Huivin kautta tuodaan esiin kymmenen naisen kulttuurisia näkemyksiä ja omia kokemuksia huivin käytöstä. Projektin ohjaajina toimivat Turun yliopiston professori Anna Sivula ja Porin kaupungin projektisuunnittelija Soniya Raissi. Näyttelyn toteuttajina toimivat Heini Järvenpää, Sofia Malinen, Petra Nikula, Toni Salikka ja Zagryda Sandholm. Me haluamme näyttää, että huivia käyttää sisar, vaimo, ainutlaatuinen yksilö. Heillä jokaisella on oma tarinansa. Soniya Raissi