Kultarinta-näytelmän ohjaaja Maiju Sallas otti etäisyyttä kyynisyyteen: "Mukava kuvata jotain kaunista ja herkkää"

Kultarinta-näytelmä tuo Porin teatterin näyttämölle metsän ja ihmisluonnon.

Hanna Laasanen
Kultarinta-näytelmän ohjaaja Maiju Sallas otti etäisyyttä kyynisyyteen: "Mukava kuvata jotain kaunista ja herkkää"

Aikuisten juhlinta näyttää pelottavalta lapsen silmin. Kohta Erik-poika (Reidar Palmgren) pakenee Stella-äitiään (Terhi Suorlahti) ja muita juhlijoita metsään.

Sini KuvajaPori

Tällainen on ensikurkistus Porin teatterin Kultarinta-näytelmään: Karhu kömpii utuisessa korvessa puunrunkojen keskellä, suuntaa synnynikodilleen matalan harjanteen kupeeseen. Löytyisikö sieltä vielä tilaa metsän suurimmalle?

Hetken päästä aikuiset pyörähtelevät halki näyttämön päihtyneessä juhlahumussa. Reidar Palmgrenin esittämä Erik-poika seuraa peloissaan äidin vauhtia pöydän alta, kunnes pakenee metsän hoiviin.

Tästä Kultarinta-näytelmässä on kyse: runollinen ja sadunomainenkin luontokuvaus kohtaa realismin: kipeät ihmissuhteet, rakkauden ja sisällissodan myllerryksen. Vaikka näytelmä sijoittuu sadan vuoden taakse, ihmisten mielissä elävät ajankohtaiset aatteet: ympäristönsuojelu, feminismi ja aseistakieltäytyminen.

Anni Kytömäen palkittu Kultarinta-romaani on yli 600-sivuinen järkäle täynnä komeaa luontokuvausta, punnittuja kauniita virkkeitä. Se on vuosikymmenten halki kulkeva tarina isästä ja tyttärestä. Eikä se vaikuta näyttämölle helposti dramatisoitavalta tekstiltä.

Mutta niin vain päätös näytelmästä syttyi ohjaaja Maiju Sallaksen päässä hänen lukiessaan romaania.

–Halusin haastaakin itseäni, tehdä uudenlaista teatteria ja kokeilla, voiko tällaista tehdä. Näyttää siltä, että voi aivan hyvin, Sallas sanoo.

Häntää viehätti romaanin tapa yhdistää kansallisromanttisuutta, vanhanaikaista runollisuutta ja nykyaikaa.

–Se on jäljittelemätön tyylilaji, jonka toivon näkyvän myös näyttämöllä.

Nykyään moni tuntuu taidepiireissä kyllästyneen ainaiseen kyynisyyteen ja ironiaan. Sallas pohtii, että ehkä tämä vaikutti hänenkin kiinnostukseensa

–On mukava yrittää vilpittömin mielin kuvata jotain kaunista ja herkkää. Sitä tulee aika vähän vastaan nykyään.

Hanna Laasanen
Maiju Sallas on ohjannut urallaan niin klassikkonäytelmiä kuin nykyteatteria, musikaaleja ja oopperaa – vain farssit puuttuvat cv:stä ja niin saa ollakin.

Maiju Sallas on ohjannut urallaan niin klassikkonäytelmiä kuin nykyteatteria, musikaaleja ja oopperaa – vain farssit puuttuvat cv:stä ja niin saa ollakin.

Metsä on aiheena kiinnostanut Sallasta pitkään. Hän on käsitellyt aihetta useissa ohjauksissaan, kuten Korpi-näytelmässä Barker-teatterissa 2014.

–Se että näytelmän aloittaa karhun monologi, kertoo jotain kirjailijan luontosuhteesta – ja ehkä omastakin luontosuhteestani. Metsä on itseisarvo. Tässä näytelmässä metsä on myös sitä, mitä se on tutkimustenkin mukaan suomalaisille: pakopaikka ja paikka, jossa ihminen voi olla vapaa ja yhteydessä luontoon.

Näytelmän henkiöiden erilaisista luontosuhteista syntyy ristiriitoja. Yhdelle metsä merkitsee rahaa, toiselle myyttejä, kolmannelle tapaa olla olemassa.

Metsä inspiroi myös lavastuksen suunnitellutta Annukka Pykäläistä.

Kultarinnassa luonto on läsnä kaikkialla, läpi hengittävä ja osa ihmisten sielua. Tätä ihmisiä seuraavaa mielenmaisemaa on mielenkiintoista siirtää näyttämölle. Se on herkkä ja kaunis, koska läsnä on myös sadun taso, Pykäläinen sanoo.

Metsä tarjoaa näytelmässä myös vastapoolin itsenäistyvän suomen levottomuuksille ja 1930-luvun oikeistoradikalismille.

Hanna Laasanen
Erik (Reidar Palmgren) ja Lidia (Mirva Tolppanen) kohtaavat toisensa metsässä.

Erik (Reidar Palmgren) ja Lidia (Mirva Tolppanen) kohtaavat toisensa metsässä.

Ennen muutaKultarinta kertoo silti ihmisistä. Sallas kiittää Kytömäkeä romaanin kiinnostavista henkilövalinnoista. Isän ja tyttären suhde ei ole aiheista tavallisin.

Näytelmässä kuvataan myös romanttista rakkautta, mutta ennen muuta isän ja tyttären rakkautta, kaipuuta ja matkaa toistensa luo.

Näytelmä jakautuu kirjan lailla kahteen osaan. Ensimmäinen puoliaika keskittyy Erikin tarinaan ja toinen hänen tyttäreensä Mallaan (Terhi Suorlahti). Kartanonpoika Erik rakastuu punaisten joukossa sotivaan Lidiaan (Mirva Tolppanen). Malla on heidän tyttärensä, ja hänen kauttaan näytelmä kuvaa myös punaorvon tarinan.

Lavalla kuullaan myös hahmojen sisäistä monologia, suoria katkelmia romaanista.

Sallas on pitkän linjan teatterintekijä, joka on ohjannut niin klassikkoja kuin nykykirjailijoiden tekstejä, muun muassa Turun kaupunginteatteriin ja Tampereen Työväen Teatteriin.

Porin teatteriin hän ohjasi viimeksi Kalenteritytöt (2013), Niskavuoren Hetan (2012) ja Puhdistuksen (2010).

Sallas vinkkaa seuraamaan Kultarinnassa myös näyttelijäntyön haastetta: Kuinka Suorlahti ja Palmgren esittävät roolihahmojensa kasvun lapsesta aikuisuuteen.

–Näyttelijät iloitsivat päästessään tekemään tällaista draamaa, joka on heille haasteellista. Oli mukava huomata, kuinka näyttelijät alkoivat myös haastaa toinen toisiaan.

 

Kultarinta

Hämeenkyröläisen kirjailijan Anni Kytömäen (s. 1980) romaani vuodelta 2014.

Hanna Ojala laati romaanista käsikirjoituksen, jonka pohjalta Maiju Sallas dramatisoi ja ohjasi näytelmän Porin teatteriin.

Päärooleissa Reidar Palmgren ja Terhi Suorlahti.

Ensi-ilta Porin teatterissa 17.1.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös