Katriina Ranne sai aineksia romaaniinsa pullonpyöritysleikistä – Sekä kirjailija että romaanihenkilöt viettävät digivapaata elämää

Marek Sabogal
Katriina Ranne sai aineksia romaaniinsa pullonpyöritysleikistä – Sekä kirjailija että romaanihenkilöt viettävät digivapaata elämää

Kirjailija Katriina Ranne on puhunut niiden hetkien tärkeydestä, jolloin virikkeitä on vähän. Hän kirjoittaa käsin, rajoittaa nettiaikaansa eikä räpsi kuvia puhelimella.

Sini Kuvaja

Kirjailija Katriina Ranne sai ensisysäyksen juuri ilmestyneelle romaanilleen Miten valo putoaa pullonpyöritysleikissä. Illanvietossa Lontoossa osallistujien tehtävänä oli paljastaa jotakin, mitä ei ollut koskaan kertonut kenellekään. Vuoro osui bulgarialaisen naisen kohdalle. Hän kertoi, kuinka oli tullut nuorena laittomasti Lontooseen.

Leikkijät innostuivat tarinasta, ja ehdottivat sitä aiheeksi kirjailijalle.

–Inhoan sitä, että ihmiset rupeavat ehdottamaan kirjanaiheita ja kiemurtelin tilanteesta pois, Ranne muistelee tapausta huvittuneena.

Silti naisen tarinasta sai alkunsa toinen romaanin päähenkilöistä, Bulgariasta Lontooseen tullut Lala.

Romaanissa eläkkeellä oleva fyysikko Aaro rinnastaa luonnontieteen ilmiöitä rakkauteen ja ihmisten välisiin yhteyksiin: Suurin osa kaikesta unohtuu saman tien, mutta välillä jokin rahtunen jää talteen, eikä koskaan voi etukäteen tietää mikä. Jopa saman alkuaineen isotoopit, joiden ainut ero on neutronien lukumäärä, voivat kestä aikaa aivan eri tavalla --

Ranteelle tyypilliseen tapaan tuoksut, tuntoaisti ja aistillisuus ovat teoksessa vahvassa osassa, kuten myös sattumien vaikutus ihmisten elämänkulkuun.

Romaanin kaksi päähenkilöä ovat etäältä yhteydessä toisiinsa tavalla, joka on äkkiseltään ajateltuna ällöttävä. Kirjeiden lisäksi postissa kulkee jotakin yllättävää.

Kirjan henkilöt tuntuvat menneen maailman ihmisiltä, vaikka romaani sijoittuu nykyaikaan. Fyysikko kirjoittaa naiselle kirjeitä kirjoituskoneella, Lala muistelee nuoruutensa filmiaikaa ja inhoaa valokuvan irvikuvia eli älypuhelimella otettuja räpsäisyjä.

Kumpikin päähenkilöistä ehtii pysähtyä katsomaan valon liikettä, pohtimaan luonnonilmiöitä, muistelemaan elämäänsä, ajattelemaan ja kirjoittamaan ajatuksia toisilleen.

Ranne ei halunnut kirjoittaa romaaninsa sisälle sähköpostiviestejä tai chat-ketjuja.

–Ehkä se oli vastalause, hän sanoo.

Hän kirjoittaa kirjansa käsin, pitää vanhanaikaisesta kirjeenvaihdosta, ei omista älypuhelinta eikä kuvaa kännykällä.

Paraikaa Ranne on Ateenassa Kirjailijaliiton residenssissä ja häämatkalla. Hän kuvailee, kuinka Akropoliille on vaikea kulkea, koska selfietikkuineen poseeraavat ihmiset tukkivat tien. Tätä romaanissakin käsitellään: kaikkia niitä turhia kuvia, mitä ihmisistä jää jäljelle.

Juuri naimisiin mennyt Ranne halusi häistään digivapaat. Vieraita pyydettiin jättämään älylaitteet ja kamerat juhla-alueen ulkopuolelle.

–Mietin etukäteen, miten ihmiset suhtautuvat tähän, koska he haluavat olla koko ajan tavoitettavissa. Saimme kuitenkin todella paljon hyvää palautetta. Monet sanoivat pitäneensä aivan erityisesti tästä digivapaudesta, Ranne kertoo.

Kirjailija uskoo, että digiähkylle tulee vielä vastaliike. Tulevaisuudessa kiinnitetään enemmän huomiota siihen, miten laitteiden käyttö vaikuttaa aivoihin ja keskittymiskykyyn.

Ihmisten arvot ja ajankäyttö ovat nimittäin ristiriidassa keskenään.

–Kukaan ei sano, että hänelle tärkeintä elämässä on "somen seuraaminen". Ihmiset korostavat terveyttä, taidetta ja perhettä.

Ranne rajoittaa omaa nettiaikaansa ja järjestää elämänsä siten, että hänen on mahdollisimman helppo tehdä asioita, jotka hänelle ovat oikeasti tärkeitä. Ihmisen tahdonvoima on rajallista, joten tabletti kannattaa viedä toiseen huoneeseen, jotta romaania pystyy lukemaan rauhassa.

Rauha ajattelulle ja havainnoinnille on luovassa työssä erityisen tärkeää. Tosin Ranne kertoo tarvitsevansa elämäänsä toisenlaisiakin kausia. Välilä on hyvä tehdä ja kokea, eikä vielä kypsytellä. Siten on myöhemmin, mitä reflektoida.

Pysähtyminen voi sitä paitsi mennä liiankin pitkälle. Romaanihenkilöt Lala ja Aaro ehtivät ajatella, muistella ja katsella ympäristönsä pieniä yksityiskohtia, mutta he elävät kovin yksin. Pystyvätkö he enää irtautumaan eristyneisyydestään?

Suurimmalle osalle meistä muista pysähtyminen asioiden äärelle tekisi vain hyvää.

Siis rauhoitu, vie älylaitteet toiseen huoneeseen ja lue romaani. Vaikka tämä.

Oikaisu: Artikkelia on korjattu 12.9. kello 13.55. Romaanin nimessä oli virhe.

Katriina Ranne

Kotoisin Noormarkusta, syntynyt 1981.

Asuu puolisonsa kanssa Lahdessa.

Filosofian tohtori, kirjailija ja kääntäjä.

Teokset: romaani Minä, sisareni (2010) ja runokokoelma Ohikulkijan tuoksu (2015). Toinen romaani Miten valo putoaa ilmestyi juuri Gummeruksen kustantamana.

Opettanut swahilin kieltä ja tehnyt väitöskirjan swahili-runoudesta. Toimittanut ja kääntänyt afrikkalaisen runouden antologian Korallia ja suolakiteitä (2015). Antologia palkittiin Yleisradion Kääntäjäkarhu-palkinnolla.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös