Tekoälysovellukset ympäröivät meitä kaikkia yhä enemmän, ovat ympäröineet jo vuosia.
Oli vain ajan kysymys, milloin kuulen ensimmäisen kerran ammattikoulumme opiskelijoiden käyttäneen tekoälysovellusta oppimistehtävien tekemiseen. Tänä keväänä sekin on koettu.
Tekoälyuutisten äärellä pohdiskelen kirjallisuuteen liittyvää koneoppimista: millaisia kirjoja tekoäly voisi tuottaa tai olisiko kone kuinka hyvä analysoimaan kirjallisia tekstejä?
Nykymuotoinen tekoäly lukee ja erittelee tekstiä melko mukavasti niin kauan, kun sen edessä on sujuvasanainen kertomus, jossa on selvä rakenne. Oppimisvaikeudet alkavat heti, kun kone joutuu tekemisiin modernin tai postmodernin teoksen kanssa.
Jos inhimillinen kirjailija maalaa samassa lauseessa kuvia ohikiitävän nykyhetken tapahtumista, menneisyyden muistoista ja tulevaisuuden visioista, tekoäly ei selviä näin monimutkaisesta tulkinnallisesta haasteesta.
Eikä konetietoisuus vielä yllä siihenkään, että se voisi moittia itseään tyhmyydestä, saati sitten toisia tekoälyjä tai ihmisiä.
Ihminen, joka lukee, rakentaa automaattisesti kerronnallisia aikajanoja. Myös tekoälyjärjestelmät ovat oppineet luomaan aikajanoja erilaisille narratiivisille teksteille, mukaan lukien uutiset, tarinat, novellit ja kliiniset kertomukset.
Maaliskuussa uutisoitiin uuden GPT-4-tekoälyohjelman käyttöönotosta USA:ssa. GPT-4 perustuu massiiviseen tietokantaan, johon on syötetty netistä hirmuinen määrä erilaisia tekstejä ja kuvia.
Ohjelma muodostaa näiden ”mallien” kautta monimutkaisia algoritmeja, jotka etsivät vertailemalla parhaita mahdollisia vaihtoehtoja muodostaa erityyppisiä tekstejä ja tarinoita, jatkaa jo esitettyjä lauseita ja reagoida toisen tekemiin lauseisiin.
GPT-4 kytkettynä heleään koneääneen saattaisi pitää ikimuistoisen satutunnin päiväkotilapsille. Vai voisiko sittenkään?
Jonain päivänä sosiaalinen robotti osannee simuloida tunteita, joita meillä on lukiessamme koskettavaa tarinaa. Algoritmit ovat vielä hyvin kaukana sellaisesta tunneälystä, jota ihminen käyttää sulattaessaan lukemaansa.
Kirjallisuudentutkijalle algoritmit ovat toisaalta mahdollisuus vailla vertaa. Tekoäly tekee hetkessä päätelmiä, joiden havaitseminen veisi kirjallisuudentutkijoilta valtavasti aikaa.
Jonakin päivänä – kenties hyvin pian – kännykästämme löytyy äppi, johon syöttämällä jo lukemiamme kirjoja saamme vihjerivejä, millaisia kirjoja juuri meidän kannattaisi seuraavaksi lukea.
Kirjoittaja on ulvilalainen opettaja, kulttuuritoimittaja ja tietokirjailija.