Porilaiset taiteilijat näyttävästi esillä Kansallismuseossa – ”Nyt olen elementissäni”

Helsinki

Kaksi turistiryhmää odottaa Kansallismuseon edessä ovien aukeamista. Museossa on juuri avautunut laaja outsider-taiteen näyttely Kesytön taide. Mukana näyttelyssä on vain kaksi suomalaista elävää taiteilijaa – ja kumpikin heistä on Porista.

Vielä muutama viikko sitten Ullakaisa Kaarlela ja Hanna Viitala tekivät töitään kodin rauhassa. Nyt niitä katsovat ja valokuvaavat opiskelijaryhmät ja turistit. Porilaistaiteilijat kertovat tunteneensa olonsa näyttelyn avajaisissa satojen vieraiden keskellä lähinnä hämmentyneeksi.

Lavialaisen Hanna Viitalan kimaltelevat veistokset ovat vastassa ensimmäisenä, näyttelyn sisäänkäynnin ympärillä ja syvennyksessä sen takana. Viitala rakentaa esinekollaaseja monenkirjavista kierrätysmateriaaleista, kuten koruista, paljeteista ja pitsistä. Esimerkiksi yhden hahmon kruunun hän rakensi naisten tekokynsistä, sokerikosta ja puisesta pikarista.

Viitala työskenteli aiemmin Lontoossa ja Helsingissä media- ja mainosalalla mutta sai tarpeekseen kiivastahtisesta työstä rahan ehdoilla. Nykyään hän luo kotonaan näitä myytteihin kytkeytyviä naishahmoja silloin kun lähihoitajan päivätyöltä ja perhearjelta ehtii.

Hanna Viitalan teokset ovat vastassa Kansallismuseossa heti Kesytön taide -näyttelyn sisäänkäynnin yhteydessä. Kuva: Kimmo Penttinen

Hanna Viitalan taidetta Kansallismuseon ”Kesytön taide” -näyttelyssä. Vasemmalla alhaalla luunkerääjänaisen myyttiin liittyvä ”La Loba” vierellään kummipojalle tehty voimaeläin. Kuva: Kimmo Penttinen

Teokset yllättävät tekijänkin

Kansallismuseon näyttelyssä Viitalalta on esillä kolmetoista teosta, muun muassa viisi raskausmahaisen mallinuken päälle rakennettua veistosta. Niissä hän on tutkinut omaa äitiyttään, äitikuvaa ja -myyttiä. Kultaisen, sarvipäisen Magna Materin rinnoissa ovat piikit, mutta kohdusta ovat syntymässä äitiä kiittävät kädet.

Viitala haluaa teoksillaan juhlistaa naisen elämää ja puhua vaistonvaraisuuden puolesta. Hänen työnsä syntyvät ennalta suunnittelematta siten, että lopputulos on yllätys tekijälleenkin. Myyttejä ja kansantarinoita tutkimalla hän löytää teoksilleen nimen ja selityksen.

”Ehkä nämä herättävät myös katsojissa luottamusta omaan sisäiseen voimaan ja vaistonvaraisuuteen, mikä on meidän kulttuurissamme tukahdutettu, kun kaiken pitää olla etukäteen suunniteltua”, Viitala sanoo.

Itse hän ei haluaisi enää palata urakiitoon ja aikataulujen puristukseen. Lähihoitajana hän pystyi joustavasti vähentämään työvuorojaan museonäyttelyyn valmistautuessaan.

Viitala on luokiteltu ITE- ja outsider-taiteilijaksi. Mieluiten hän ei tulisi lokeroiduksi mihinkään, mutta hän tunnisti itsensä, kun näyttelyn kuraattori Tuula Karjalainen puhui outsider-taiteilijoiden intohimoisesta tekemisestä.

”Kun saan tehdä taidetta, tunnen koko olemuksessani, että nyt olen elementissäni ja tämä on sitä, mitä oikeasti olen tullut tänne tekemään”, Viitala sanoo.

Ullakaisa Kaarlela ja Pohjolan emäntä Louhi. Viime vuosina Kaarlela on kokeillut kirjontatöissä kolmiulotteisuutta. Kuva: Kimmo Penttinen

Ullakaisa Kaarlela: Nuoren neien surma Kuva: Kimmo Penttinen

Kirjonta tunteiden kielenä

Porilaisen Ullakaisa Kaarlelan kirjontatöille on varattu näyttelyssä kokonainen huone, jossa on esillä hänen Kalevala-aiheisia teoksiaan. Kaarlela kertoo, että ne joutuivat kaiken varalta pariksi viikoksi pakastimeen ennen näyttelyä. Osa hänen käyttämistään materiaaleista on kirpputoreilta, eikä museoon haluta mitään elävää.

Tutut ovat olleet innoissaan hänen osallistumisestaan Kansallismuseon näyttelyyn, mutta itse hän tuntuu näkevän omissa töissään lähinnä virheitä ja ryppyisen reunan, joka kaipaa silitystä. Näyttelyä varten hän ahkeroi viittä uutta työtä kymmentuntisia työpäiviä. Hän on katsonut kirjontatöitä kotona niin pitkään ettei osaa niitä ihastella.

”Itselle ne ovat olleet ilon ja surun, kaikkien tunteiden kieli”, Kaarlela sanoo.

Hän alkoi tehdä kirjontatöitä ollessaan tyttärensä omaishoitaja. Ne auttoivat häntä jaksamaan raskaassa elämäntilanteessa. Myöhemmin hän on tehnyt töitä, jotka liittyvät hänen tapaamiinsa mielenkiintoisiin ihmisiin. Kaarlela sanoo rakastavansa ihmisiä ja heidän tarinoitaan.

Silitystä vailla, totesi Ullakaisa Kaarlela teostensa äärellä Kansallismuseossa. Silitystä on luvassa myöhemmin, mutta vain konservaattorin annetaan koskea esillä oleviin teoksiin. Kuva: Kimmo Penttinen

Neula ja lanka tuo toivoa

Näyttelyn kuraattori Tuula Karjalainen kuvaa Kaarlelan ja Viitalan valikoituneen mukaan näyttelyyn samoin kuin muidenkin teosten eli laadun perusteella.

”He ovat erittäin mielenkiintoisia ja mielestäni hyvin ajankohtaisia tekijöitä. Outsider-taiteessakin naisten taide ja kankaasta sekä langasta tehdyt teokset ovat nykyään hyvin esillä”, Karjalainen kommentoi.

Hänestä on hienoa, että Suomessa outsider-taide on yhä hyvin voimissaan toisin kuin monessa mussa maassa.

Karjalainen on seurannut Kaarlelaa pitkään ja kannustanut häntä tekemään Kalevala-aiheisia töitä. Kalevalan tarinat ja henkilöt tempaisivatkin Kaarlelan mukaansa.

Esillä olevien teostensa Kaarlela toivoo innostavan ihmisiä omiin kokeiluihin. Häneltä ehdittiin jo museossa kysellä, millaisia pistoja hän kirjonnassa käyttää.

”Kaikki kokeilut vievät eteenpäin. Ihmisillä voi olla masennusta ja murheita, ja muutamalla pistolla saisi jo orvokin tai voikukan takinpieleen. Siitä tulee niin hyvä ja onnellinen olo, kun on tekemistä. Haluaisin, että ihmisillä olisi hyvä olla ja toivoa tulevaisuudesta.”

Viime aikoina Kaarlelan kirjontatöihin on tullut myös kolmiulotteisuutta. Louhen ja Väinämöisen käsistä saa otettua kiinni.

Kaarlela haluaisi vielä kirjoa sen tarinan, jossa lypsylehmälle ilmestyy kesken lypsyn karhun pää.

”Se kuvaisi hyvin nykyaikaa, kun ei yhtään arvaa, mitä tapahtuu seuraavaksi.”

Aiheesta lisää: Hanna Viitala teki uraa Lontoossa, kunnes kiivastahtinen työ rahan ehdoilla alkoi tuntua vieraalta – Hän muutti elämänsä ja luo nyt hämmästyttäviä veistoksia Laviassa

Porilainen Ullakaisa Kaarlela kirjoo taiteeksi elämän ilot ja suruista suurimman, mikä äitiä voi kohdata