Nina Rintala: Merenalaiset hulmuavat osat. Basam Books 2023. 117 s.
Raumalaisen Nina Rintalan (s. 1970) neljäs runokokoelma Merenalaiset hulmuavat osat tuo raikkaasti julki kirjailijan rakkauden vettä, merta ja luontoa kohtaan. Meri on läsnä maaliskuussa ilmestyneen uutuuskokoelman proosarunoissa ensimmäisestä viimeiseen saakka.
”Anna meille tarina, jossa/isot ihmiset eivät kiroa toisiaan,/eivät saastuta meriään,/eivät hakkaa metsiään,/eivät iske kenenkään mieleen uhkaa/eivät tee julmuuksia, vaan/painavat tavatessa kämmeneen/onnellisuuden siemenen,/katseeseen luottamuksen aallon.” (s. 14–15)
Rintalan runopuhuja kannustaa lukijaa avaamaan silmänsä sille, mitä meressä oikeasti tapahtuu. Kasvit, eläimet ja kalat ovat osanneet olla ja elää meressä ilman ongelmia iät ja ajat. Sitä vastoin ihminen, tuo luomakunnan ylpeä kruunu, on unohtanut aikapäiviä sitten, miten luonnon kanssa ollaan tekemisissä. Ylimielisenä hän vaatii kaikkia tottelemaan häntä, mutta luontohan ei tottele.
Runojen planeetta on oikeastaan yhtä isoa, pauhaavaa merta. Kun puhuja sitten kääntää katseensa ihmiseen, mitä hän näkeekään: ison määrän vettä. Virtaako sama meri myös ihmisissä?
Rintalan runot puhuttelevat havainnollisilla kuvillaan. Puhuja käyskentelee laiturilla ja näkee häivähdyksen vedenalaisesta ahvenesta, joka puhaltaa pintaan ilmakuplia. Kun hän katsoo kaukaisuuteen, meri jatkuu horisontin taakse. Pahuus ei asu meressä, vaan tulee kahdella jalalla maata pitkin.
Puhuja julistaa kovaan ääneen, että meri on ihmistä suurempi. Ihminen kuitenkin kokee asian eri tavoin. Hänen läheisensä ovat suurempia kuin valtameret tai mikään muu asia maapallolla. Rakkaus ja muut psyykkiset voimat sumentavat inhimillisen suhteellisuudentajun.
Saasteet kauhistavat puhujaa raivon partaalle. Joka vuosi miljoonia tonnia muoviroskia päätyy maaperään, pohjavesiin, ilmaan ja muualle luontoon. Löytääpä osa pikkumuovista tiensä ihmisiinkin.
Meri tarvitsee suojelijoita nykyistä paljon enemmän. Runopuhuja näkee vapaaehtoisia puhdistusjoukkoja rannalla keräämässä hylkytavaroita tai auttamassa öljyn tahraamia vesilintuja. Sen suurempaan poliittiseen ohjelmointiin runopuhuja ei kuitenkaan lähde.
Rintalan kokoelman typografia on kiintoisa. Runoja laitetaan välillä kuvien muotoon. Toisinaan puhuja luonnostelee jopa rakkausteemoja: ”Mereksi minä muutun/ja hipaisen ihoasi/kun uit ohi.” (s. 83)
Jyväskylässä syntynyt Nina Rintala on runoilija, ohjaaja, pedagogi ja lavarunoaktiivi. Hän on esiintynyt runoklubeilla ja -kiertueilla kymmenkunta vuotta. Esikoisrunokokoelma Kuukorento ilmestyi 2014.