”Nuorempana ajattelin, että matkustaminen ja eri residensseissä työskentely olisi parasta kirjailijan työssä”, kirjailija Harry Salmenniemi sanoo.
Sitten hän jatkaa:
”Mutta kyllä tämän ammatin paras puoli on, että pystyy suunnittelemaan romaanikompositioita samalla, kun on vaikka leikkipuistossa tekemässä hiekkakakkuja.”
Elämää ja kirjoittamista sanelee arkinen rytmi, ja se sopii Salmenniemelle hyvin. Aamulla työhuoneelle, iltapäivällä lapset päiväkodista, ja seuraavana päivänä sama uusiksi.
”Joskus kirjoitin iltaisin ja öisin mutta enää en. Ennemmin iltaisin leikin lapsien kanssa piilosta ja teen perheelle ruokaa. Ei tulisi mieleenkään alkaa kirjoittamaan. Aamulla sitten taas lähtee kuin ammus kirjoittamaan.”
Salmenniemi myöntää, ettei edes aloittelevana kirjailijana kantanut kuvitelmia taiteilijan boheemielämästä.
”Mua on kiinnostanut keskittyä vain kirjoittamiseen. Unelma oli oppia kirjoittamisesta mahdollisimman paljon, ja se unelma on edelleen olemassa.”
Vaikka kirjoittaminen oli sisäisesti selvää, ei Salmenniemi siitä juuri muille puhunut. Ehkä se johtui siitä, ettei pikkuporvarillisessa lähipiirissä ollut esimerkkejä taiteellista uraa tehneistä ihmisistä. Päinvastoin, joka puolella päähän taottiin, ettei taiteilijana pärjää.
”Minähän pelasin jalkapalloa nuorten SM-sarjassa vielä lukioikäisenä. Ei runojen kirjoittaminen ole futisjoukkueessa asia, josta puhutaan.”
”Sitä joutui pelaamaan kaksilla korteilla, niin kuin varmaan monet nuoret ihmiset. On unelma, joka on niin tärkeä itselle, ettei sitä voi sanoa ääneen, koska pelkää, että se viedään pois tai sille nauretaan.”
Ihmiset ovat kuitenkin äärettömän paljon ymmärtäväisempiä kuin sitä ikinä luulisi, Salmenniemi sanoo.
”Kun mun ekoja kirjoja alkoi tulla ulos, näin vanhoja futiskavereita ja vähän jopa nolotti. Mutta ne vaan sanoivat, että helvetin hieno homma.”
Viime aikoina Salmenniemi on uppoutunut taas uuteen. Reilun kymmenen vuoden aikana hän on julkaissut useita kokeellisia runo- ja novellikokoelmia, mutta ensimmäinen romaani Varjotajunta ilmestyi vasta tänä vuonna. Seuraavan romaanin on määrä ilmestyä 2024, ja sitä seuraavakin on jo rykäisty alkuun.
”Itse asiassa mulla on ollut ajatuksena ruuhkavuosia kuvaava romaanitrilogia. Varjotajunta oli eka osa, se kuvaa työmatkaa. Toinen kuvaa erityistilannetta perheessä.”
Salmenniemen mukaan romaanin kirjoittaminen on opettanut ”järkyttävän paljon” asioita, kuten pitkäjänteistä kirjoittamista. Samalla juonenkuljetuksen ja tekstin imun kaltaiset asiat ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän.
”En ole alkamassa miksikään trilleristiksi, mutta noita asioita on kiinnostava tutkia ammatillisesti. Nuorena lukiolaisena olin se nörtti, joka luki Platonia öisin, ja yliopistossa rasittava tyyppi, joka on lukenut kaikkia kokeellisia runokirjoja, joista muut ei ole kuulleetkaan. En ole lukenut bestsellereitä ja dekkareita läheskään niin paljon kuin kokeellista runoutta. Nyt oon sitten sovittanut sitä velkaa.”
Romaanin kirjoittamisessa viehättää myös tietty yhtenäisyys. Se, että voi todella keskittyä johonkin asiaan kuukaudesta toiseen.
”Helposti näinä ruuhkavuosina, kun päivät on aikamoista säätämistä ja kurahousujen etsimistä, tuntuu uskomattoman hienolta pystyä tekemään useampi tunti päivässä jotain sellaista, joka vain jatkuu ja jatkuu.”
Ehkä juoni kiinnostaa senkin takia, että arkielämässä sitä on aika vähän, hän aprikoi.
”Hetket pienten lasten kanssa ovat ihania mutta myös tosi lyhyitä. Se, että saa keskittyä vuoden tai pari johonkin romaaniin ja kehitellä sitä rauhassa, tuntuu uskomattoman pimeeltä kontrastilta kaikelle säätämiselle.”
Salmenniemi innostuu lisää: kirjoittaminen on meditaatiota tai katumusharjoitusta.
”Sen takia kirjoitankin nykyään käsin. On vain valkoinen paperi ja kynä. Siinä on jotain älyttömän lohdullista, kun saa istua paikallaan saman asian äärellä monta kuukautta ja vuotta. Se on jo itsessään niin iso lahja, että ei mua edes kiinnosta, tuleeko romaani koskaan valmiiksi tai tuleeko siitä hyvä.”
Kaiken mainitun rinnalla Salmenniemi kertoo kirjoittaneensa pitkään todellista intohimoprojektiaan: suurromaania Roomasta.
”Se on edennyt koko ajan sellaisessa myönteisessä epätoivossa”, hän kertoo.
”Asuin Roomassa nuorena, lähdin sinne parikymppisenä suoraan Jyväskylästä opiskelemaan ja olen palannut sinne monesti.”
Aikaansa Roomassa Salmenniemi kuvaa yhdeksi elämänsä hienoimmista vaiheista, lasten saamisen jälkeen.
”Usein ne hetket, joissa on noudattanut omia, järjettömiäkin oikkujaan, ovat osoittautuneet elämässä parhaiksi.”
Kuka?
Harry Salmenniemi
Syntyi 1983 Jyväskylässä.
Valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto 2010. Opintoja myös Roomassa, Melbournessa ja Jyväskylässä.
Julkaissut useita runo- ja novellikokoelmia, muun muassa Virrata että (2008), Texas, sakset (2010), Kivirivit (2013) ja Uraanilamppu ja muita novelleja (2017). Tuorein teos, romaani Varjotajunta, ilmestyi tänä vuonna. Kirjoittanut elokuvia, kuoroteoksia ja oopperalibreton.
Asuu Jyväskylässä. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.