Kankaanpäässä järjestettävässä valtakunnallisessa nuorisotapahtumassa on mukana seitsemän nuorisonäytelmää eri puolelta Suomea olevilta teatteriryhmiltä.
Satakunnasta mukaan on valittu teatteri Ulpun Ikkunoissa, joka esitetään sunnuntaina 23. huhtikuuta kello 9.15.
Tapahtuma on suunnattu 13–20-vuotiaille nuorille, mikä näkyy katselmukseen päässeiden esitysten aiheissa. Nuorten arkielämän iloihin ja myös mahdollisiin kipukohtiin perehdytään syvällisesti taiteen avulla.
Esityksissä käsitellään sekä yksikön näkökulmaa että ryhmässä olemista. Aiheet ovat ajankohtaisia, teemoja, joita nuoret joutuvat miettimään myös arkipäivän elämässä.
Vieraileva esitys tulee KutiMuti Stuudiolta Virosta.
Tapahtuman yhteydessä on myös koulutuspajoja perjantain iltapäivästä lauantain aamupäivään. Niihin voi osallistua, vaikka ei osallistuisi esityskatselmukseen. Oleellista on mahdollisuus tavata muita ikäluokan harrastajanäyttelijöitä ja verkostoitua.
Koulutuspajat järjestetään Sataedulla, Pohjanlinnan koululla ja Liikuntakeskuksen palloiluhallissa. Infotilaisuus aiheesta on perjantaina 21. huhtikuuta kello 15.30 Kankaanpääsalissa.