Porin ylioppilasteatteri: Yksinäinen nainen. Teksti Dario Fo ja Franca Rame, ohjaus Kaarlo Kankaanpää, näyttelijät Jenna Hietavirta ja Karoliina Ailasmaa. Ensi-ilta Isossa Karhussa 14.4.
Monologi on näyttelijälle haastava laji. Jo pelkästään opeteltavaa tekstiä on suuri määrä, ja näyttelijän on kannateltava koko esitys yleisön edessä yksin. Porin ylioppilasteatterin Jenna Hietavirta ja Karoliina Ailasmaa onnistuvat mainiosti vangitsemaan yleisön huomion tragikoomisilla tarinoillaan.
Porissa nähtävät tekstit ovat Nobel-palkitun Dario Fon ja hänen vaimonsa Franca Ramen kirjoittamia, ja ne saivat ensiesityksensä vuonna 1977. Fon tuttuun tyyliin huumori liittyy laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, nyt naisen asemaan. Monologeissa huumori saa monia muotoja mustasta absurdiin ja eritteisiinkin.
Ensimmäisessä monologissa Yksinäinen nainen Jenna Hietavirran esittämä kotiäiti alkaa puhella parvekkeella uuden tuttavuuden kanssa. Vähitellen hänen arkensa todellisuus paljastuu kaikessa karmeudessaan. Yksi osa hänen ongelmiaan on invalidisoitunut lanko, jota hän joutuu hoitamaan kotonaan, vaikka mies kähmii häntä aina tilaisuuden saadessaan. Farssimonologissa toteutuu hieno tarinankaari tilanteen kärjistyessä äärimmilleen.
Hietavirta osoittautui monipuoliseksi näyttelijäksi, joka eläytyi monologin aikana suureen määrän nopeasti vaihtuvia tunteita ja kannatteli pitkän monologin hienosti. Hänen roolihahmonsa esittää erilaisia rooleja myös omassa elämässään. Paikoin olisin kaivannut näyttelemiseen vähän lisää rauhaa. Hietavirta näyttää parastaan niin hahmonsa ollessa paljaimmillaan kuin tämän raivotessa tai karrikoidessa naiseen kohdistuvia vaatimuksia.
Yksinäisen naisen huoneeseen tunkeutuu jos jonkinlaista hyökkääjää joka raosta, niin puhelimitse kuin oven takaa. Tulkitsin ne metaforaksi naisen mieleen tunkeutuville ajatuksille, joita hän ei enää pysty pitämään loitolla, tai luvattomiksi puuttumisiksi hänen kehoonsa, joka tuntuu olevan kaikkien omaisuutta paitsi hänen itsensä. Madonnan kuva seinällä vaatii jatkamaan uhrautumista, mutta myrsky on jo alkanut.
Kaarlo Kankaanpään ohjaustyötä voi vain kiittää. Hän on loihtinut yhdessä näyttelijöiden kanssa monologeihin monta hienoa hetkeä, kuten Hietavirran raivokkaan vaatteiden silittämisen tai hätäisen liikkumisen asunnossa vaatimusten ristipaineessa.
Karoliina Ailasmaa on ilmetty Dario Fo -tulkitsija. Hänen monologinsa Meillä on kaikilla sama tarina alussa käsitellään seksiin liittyviä tarpeita, jotka jäävät täyttymättä. Naisen alisteinen asema yhteiskunnassa näkyy monologissa esimerkiksi abortin saamisen vaikeutena. Se on yhä todellisuutta monessa maassa, kuten Yhdysvalloissa.
Monologi yltyy silkaksi ilotteluksi. Raskaudesta ja synnytyksestä selvitään yhdessä mainiossa hengittelevässä hetkessä, ja sitten kuullaan maailman hauskin iltasatu rumia puhuvasta nukesta. Satuunkin sisältyy paljon ajatuksia naisiin kohdistuvista odotuksista.
Ailasmaa on lahjakas näyttelijä, jonka tarinankerrontaa on mahtava seurata. Hän työskentelee nykyään Rakastajat-teatterin vastaavana tuottajana. Toivottavasti hänet nähdään näyttelijänä myös Rakastajissa.
Hienoa, että Porin ylioppilasteatteri on palannut muutaman vuoden tauon jälkeen, sillä se tuo oman tärkeän lisänsä Porin teatteritarjontaan. Älykkään huumorin ystävien kannattaa käydä katsomassa nämä monologit.
Esitys on teatterille uudessa ympäristössä: kauppakeskus Ison Karhun kellarikerroksessa, jonne on rakennettu pieni näyttämötila ja jopa kahvio väliajalle. Tila tuntui toimivalta. Esitystilaan olisi vaikea löytää ellei matkan varrella olisi opastajia saattelemassa yleisöä perille.