Mia Myllymäki kuvitteli maailmaa kauhean ekokatastrofin jälkeen

Myllymäen vahvuus on konstailematon henkilökuvaus.

Mia Myllymäellä on paljon onnistunutta luonto- ja miljöökuvausta romaanissaan Huomistarhuri.

Mia Myllymäki: Huomistarhuri. Gummerus 2023. 536 s.

Kokkolassa asuva Mia Myllymäki (s. 1985) lähestyy lähitulevaisuuteen sijoittuvassa uutuusromaanissaan Huomistarhuri Eurooppaa, joka yrittää toipua massiivisesta ekokatastrofista. Maanosa on tuhoutunut lähes täysin. Merivesi on vallannut esimerkiksi suuren osan Ranskaa Saksan rajoja myöten.

Päähenkilö Stille Triple pakenee Suomesta ulkomaille ilmastopakolaisten leireille. Vietettyään vuosia Virossa ja Latviassa hän päätyy Euroopan tuolle puolen Egalecon ekokaupunkiin veljensä AJ:n kanssa. Molemmilla on mieli täynnä hyytäviä muistoja onnettomuuksista ja kuolleista ihmisistä.

Jokainen ekokaupungin asukas viljelee omaa puutarhaa. Kaupunki on pullollaan vehreitä kerrostaloja. Kaikki vaatteet ovat kierrätettyjä.

Kirjailija käsittelee päähenkilönsä kautta masennusta ja uupumisoireita. Havainnollinen asiankäsittely juontaa juurensa kirjailijan omiin kokemuksiin. 37-vuotias Stille Triple ihmettelee, mitä tekisi jäljellä olevilla elinvuosilla. Maailma näyttää niin toivottomalta, eikä hänen tee mieli elää.

”Ihminen jää pitkäksi aikaa hermottomaksi, kun hän vuosien ajan keskittyy vain selviytymään. Paon aikana tunsin itseni yliviritetyksi kieleksi, joka odottaa koko ajan äärimmillään katkeamistaan tai mitä tahansa, mikä antaa syyn räjähtää ulospäin tai luhistua niille sijoilleen.” (s. 17)

Myllymäellä on paljon onnistunutta luonto- ja miljöökuvausta. Päähenkilö on ehtinyt nähdä sekä maapallon varman tuhoutumisen että uudestisyntymisen mannerlaattojen liikahdusten jälkeen. Kirjailija pyörittelee mielellään myös tasa-arvoaiheita.

Stille Triple on toiminut pitkään tarkka-ampujana, joka ei ole säälinyt kohteitaan. Luovutettuaan kiväärinsä pois hän ottaa vastaan paikan Egalecon kirjaston vartijana. Silti hän ei koe olevansa kotonaan ekokaupungissa, vaan haluaa lähteä pois.

Sitten Stille ja AJ saavat kuulla, että heidän apuaan tarvitaan kaukana lännessä. He matkustavat valtameren toiselle puolen Amerikkaan, jossa asiat ovat paljon huonommin kuin Euroopassa.

Suurin osa romaanista tapahtuu sillä pienellä kaistaleella, joka Pohjois-Amerikasta on jäänyt tuhoutumatta. Stillestä kuoriutuu todellinen selviytyjä, joka kokee elämänsä mielekkääksi monenlaisten vaikeuksien keskellä.

Huomistarhuri on loppujen lopuksi varsin poliittinen kirja. Myllymäki hehkuttaa avoimesti vihreiden aatteiden puolesta. Vaikka kirjailija maalaa synkkiä kuvia tulevaisuuden täyteen, toiveikas sanoma nousee ankean dystopian edelle. Maailma ei lopu ennen kuin viimeinenkin ihminen on kuollut.

Huomistarhurin ongelmaksi nousee tasapaksu kerronta parinsadan sivun jälkeen. Sen jälkeen olisi voinut napata vaikka sata sivua pois, eikä juoni olisi häiriintynyt merkittävästi.

Myllymäki on julkaissut aiemmin novelleja ja kolme romaania. Kieli on hänen vahvuutensa, samoin konstailematon henkilökuvaus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut