Samk Kankaanpään taidekoulun opinnäytetyönäyttely Chrysalis: 18.4. saakka. Taidekeskus Mältinranta sekä Galleria Rajatila Tampere, 19.4. saakka Galleria Saskia, Tampere.
Satakunnan ammattikorkeakoulun Kankaanpään taidekoulusta valmistuu nyt uusien taiteilijoiden vuosikerta, joka aloitti opintonsa vain hetkeä ennen koronasulkua. Aika koetteli kaikkia taitoaineita opiskelevia kohtuuttomasti ja näkyi edellisissä lopputyönäyttelyissäkin epätasaisuuksina.
Nyt valmistuvien 26 taideopiskelijan teoksista huokuu lähiopintojen paluun antama yhteisenergia ja rohkeus.
Teokset päivittävät kuvaa ihmisestä ja ihmisyydestä. Samaan aikaan kun julkisuudessa ja politiikassa väitellään sukupuolten tai seksuaalisuuksien kirjon olemassaolosta ja oikeutuksesta, taide suorastaan kuhisee tätä kaikkea.
Jenni Alkion (s. 1996) punaisin vedoin tehostettu mustavalkoinen maalaussarja kuvaa miesoletettuja ihmisiä eri rooleissa, kauneusihanteena, pariskuntana ja vanhempana. Teokset muistuttavat, ettei mieheys tai isyys saa vieläkään toteutua ennakkoluulottomasti.
Jenni Alkio: Nallet ja Karhut, Kaiken edessä ja kaiken takana, 2023, akryyli kankaalle, á 50 x 120 cm.
Alexandra Amaral: Kesyttämätön, 2023, kangasveistos, kork. 160 cm, taustalla Pinja Salmen akryylimaalattuja keramiikkaveistoksia.
Kun toisaalla sanaillaan oikeaoppisesta luontosuhteesta, näyttelyiden teokset heittäytyvät päistikkaa näihin suhteisiin. Noora Alhon (s. 1993) videoteos Hyttynen, äiti rinnastaa verta imevän hyönteisnaaraan ja imettävän ihmisäidin. Hyönteiseen kohdistettu empatia osoittaa, miten erilajisia emoja yhdistää pyrkimys elää ja jatkaa sukupolvien ketjua.
Tonya Björkbomin (s. 1992) videoteoksessa suhdetta toislajisiin haetaan harjoittamalla kasvipornoa kultaköynnöksen ja koivun kanssa. Tavanomaisen pornon mukaisesti hurtti ja humoristinenkin kuvasto herättää huolta kohteen esineellistämisestä. Mietin, millaiset aktit voisivat innoittaa myös videon kasviosapuolia. Kysymys ei ole ihan vähäinen, sillä isommassa kuvassa samaa pohditaan luonnonsuojelussakin.
Kaikkia näyttelyiden videoteoksia yhdistää mutkaton ote liikkuvaan kuvaan ilmaisuvälineenä, joskin ääniraidoilla suoraviivaisuus kuuluu joskus turhankin omatekoisina ratkaisuina. Tämä täytyy toki suhteuttaa siihen, ettei äänisuunnittelu sisälly Kankaanpään taidekoulun opetussuunnitelmaan.
Tommi Seppänen: Ttarellit, 2023, keramiikka, pronssi, puu, metalli, 196 x 50 x 49 cm, yksityiskohta teoksesta.
Kirsi Julku: Greenthumb, 2023, öljy kankaalle, 95 x 110 cm.
Suhdetta viherkasveihin, luontoon ja kulttuuriseen kuvastoon käsitellään perinteisemminkin keinoin. Kirsi Julkun (s. 1993) öljyvärimaalauksissa ihminen on riisuttu kaikista mahdollisista ulkoisista merkeistä ja ominaisuuksista kunnes jäljelle jää vain luuranko. Mielleyhtymä Hugo Simbergin (1873–1917) teoksiin on väistämätön, mutta kuoleman puutarhan sijasta nämä luurangot vaalivat elämää.
Luihin ja ytimiin pureudutaan myös Crista Hyriäisen (s. 1991) taidokkaissa piirroksissa. Kollaasiteos kuvaa mobiilin aikakauden repimää ihmistä, jonka yksilöllisyys lepattaa viihteellisten ja kielellisten viitteiden silppuna. Vaikka meemejä ja meininkiä riittää, korostaa nopeasti haalistuva kuulakärkikynätekniikka epävarmuutta digitaalisen identiteetin kestävyydestä.
Crista Hyriäinen: Blueprint of my existence, 2023, kuulakärkikynä paperille, 225 x 305 cm.
Milo Topra: Regardless of Our Existence (Night) ja Regardless of Our Existence (Day), 2023, öljy kankaalle, á 180 x 130 cm.
Tavallaan toisin päin käy Milo Topran (s. 1996) suurissa muotokuvallisissa öljymaalauksissa, joissa kaksi ihmistä poseeraa kohtalokkaasti. Heidän alastomat kehonsa ovat niin täyteen kirjailtuja, että ne alkavat sulautua teosten tummaan taustaan. Maalausten iholla kamppailevat nähdyksi tulemisen halut sekä houkutukset kadota tatuointimusteeseen kuin kuvioituun peittoon.
Chrysalis-näyttelyn avajaisissa nähty Susa Pirttisalon (s. 1998) performanssiteos kiteytti kolmeen galleriaan levittäytyvän kokonaisuuden isoja teemoja. Menneiden vuosien suljetut olosuhteet huomioiden oli erityisen komeaa kokea elävä esitystaiteellinen opinnäyte suuren yleisön keskellä.
Performanssiin kuului kolme realistista, mutta viimeistelyltään suurpiirteistä ihmishahmoista saviveistosta. Esitys toteutui taiteilijan ohjaamana pelillisenä tapahtumasarjana. Koulupukutyyliin pukeutuneen Pirttisalon roolihahmo uhkui pikkuvanhaa, vallantäyteistä muodollisuutta.
Mukaan kutsuttiin kaksi vapaaehtoista. Pelinohjaaja saneli heille kilpailutehtäviä, joihin liittyi saviteosten muokkaamista tai tärvelemistä. Viimeisen käänteen tarjosivat kilpailijat pelin kolmannessa erässä, jossa heidän piti muokata alastonta miestä esittävää veistosta.
Ensimmäinen kilpailija survoi veistoksen varpaita ja asetti käyttämänsä työkalun veistoshahmon käteen. Toinen kilpailija leikkasi veistoksen sukuelimet ja tökkäsi tilalle puukapulan. Avajaisyleisö riemastui ja pelinohjaaja julisti jälkimmäisen suorituksen voittoisaksi.
Jäin pohtimaan esityksen väkivaltaista vertauskuvallisuutta ja karnevalistista loppuhuipennusta. Teos kritisoi koulumaailmaa, taidemaailmaa ja kilpailullisuutta vuorovaikutteisesti ja mukaansa tempaavasti, mutta esitys palautti huomion myös yksinkertaiseen perusasiaan. Kuvataiteilijalla on ikiaikainen erikoiskyky muuttaa savimöykky sanomaksi ja maali merkityksiksi. Se on taianomaista!