Tangokruunua tavoittelee seitsemän satakuntalaista, äänestys käynnissä

Harjavallan kanttori Pasi Flodström on mukana Tangomarkkinoiden laulukilpailussa.

Porilaisen tangokuningattaren Heta Halosen menestyksen innoittamana Tangomarkkinoiden laulukilpailuun osallistuu tänä vuonna Satakunnasta seitsemän laulajaa. Kilpailussa on käynnissä yleisöäänestys, jossa oman suosikkinsa voi äänestää jatkoon.

Mukana kilpailussa on Harjavallan kanttori Pasi Flodström, joka on osallistunut aiemminkin lukuisiin laulukilpailuihin. Hän voitti valtakunnallisen Loistava laulaja -kilpailun tammikuussa.

Kisaan on lähtenyt porilainen Päivi Tuomi, keikkaileva laulaja, joka esittää muun muassa iskelmää, poppia ja swingiä. Myös Janne Salmi on porilainen, keikkaileva laulaja, joka on esittänyt muun muassa duo-keikoilla Juha Loukkalahden kanssa iskelmä- ja popmusiikkia.

Ainakin laulajat Aki Mäki Eurasta ja Kullervo Kauppi Säkylästä ovat tavoitelleet tangokruunua aiempinakin vuosina. Mäen tanssiorkesteri Aki Mäki & 10tanssi Band on kiertänyt ahkerasti lavoja ja tanssitapahtumia. Kauppi on paitsi muusikko myös Säkylän kunnanvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja. Mukana ovat Satakunnasta lisäksi porilainen Aki Lehtonen ja raumalainen Johanna Pakula.

Yleisöäänestyksessä äänen voi antaa yhdelle nais- ja yhdelle mieskilpailijalle. Yleisö äänestää jatkoon kymmenen naista ja kymmenen miestä, ja raati valitsee toiset 10 + 10 kilpailijaa jatkoon live-karsintavaiheeseen. Äänestysaika päättyy sunnuntaina 23.4. kello 15.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut